BIONICLE
Bioarkistot
BIONICLE on vuonna 2001 aloitettu LEGO Group -rakennusleluyrityksen tuotesarja eli teema. Sarjan tuotteet, setit, ovat koottavia toimintafiguureja. BIONICLE on saanut ympärilleen laajan tarinan ja maailman sekä paljon mediaa ja oheistuotteita.
Nimi "BIONICLE" on yhdistelmä sanoista "Biological Chronicle" eli "biologinen kronikka". Yleinen harhaluulo on, että nimi tulisi sanoista Biomechanical Chronicle.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
LEGO Group oli vaikeuksissa vuonna 1997, ja oli ensimmäistä kertaa historiassaan tuottanut tappiota. Yritys päätti tarvitsevansa jotain uutta menestyäkseen. Lapset halusivat tarinan leikkiensä taustalle, ja siksi LEGO päätti tehdä tuotesarjan, jolla oli taustatarina.
LEGO teki sopimuksen Lucasfilm-elokuvayhtiön kanssa uudesta LEGO Star Wars -teemasta. Teemasta tuli todella suosittu, mutta LEGO joutui maksamaan Lucasfilmille lisenssistä. Samoihin aikoihin Slizer-tuotesarja (Yhdysvalloissa "Throwbots"), joka oli joissain asioissa samankaltainen kuin BIONICLE (esimerkiksi hahmoilla oli elementaalivoimat), menestyi yllättäen. Myöhemmin heikosti myynyt RoboRiders-teema kehitti sen ideoita eteenpäin esimerkiksi rajaten hahmot kuuteen.
LEGO tiesi nyt, että taustatarinan omaavat tuotteet menestyivät hyvin, ja oli kehittänyt monia ideoita Slizer- ja RoboRiders-sarjoillaan. LEGO järjesti tarinatiimin suunnittelemaan uutta tarinallista tuotesarjaa, alkuperäiseltä työnimeltä "Bone-Heads of Voodoo Island" (voodoo-saaren luupäät), josta tuli lopulta BIONICLE. Uusi tuotesarja julkaistiin Euroopassa vuoden 2001 alussa ja Amerikassa saman vuoden kesällä. Toiminnollisista toimintafiguuriseteistä sekä keräiltävistä, pusseissa myytävistä Kanohi-naamioista tuli suurmenestys. Tarina puolestaan keskittyi kertomaan Toa-sankarien taisteluista Teridaxia (tuolloin vain "Makuta") vastaan Mata Nuin saarella. Tarinaa kertomaan tehtiin Mata Nui Online Game -peli sekä sarjakuvia. Myös The Legend of Mata Nui -videopeli oli tarkoitus julkaista, mutta se peruutettiin.
Kun BIONICLE-sarjasta tuli suosittu, Uuden-Seelannin Maori-kansa suuttui siitä, että LEGO käytti BIONICLE-hahmojen niminä sanoja kansan kielestä. LEGO painostettiin lopulta luopumaan Tohunga-sanan käytöstä, jolloin kyseisen BIONICLE-lajin nimeksi tuli Matoran. Muista sanoista LEGO ei luopunut kokonaan - osa jätettiin ennalleen, osa vaihdettiin niin, että alkuperäinen nimi pysyi kaanonisena (osana tarinaa), mutta uutta nimeä alettiin käyttää jälkeenpäin. Tämä selitettiin tarinassa Nimeämispäivällä.
Vuonna 2003 alettiin tehdä ensimmäistä BIONICLE-elokuvaa, joka olisi samalla ensimmäinen LEGO-aiheinen elokuva. Elokuva julkaistiin syksyllä nimellä BIONICLE: Valon Naamio. Myös ensimmäiset kirjat julkaistiin samana vuonna.
Vuonna 2004 BIONICLE-tarina siirtyi aikaan ennen vuosina 2001-2003 kerrottuja tapahtumia, aikaan, jolloin Mata Nuin Turagat olivat Metru Nuin saaren Toa-tiimi. Setteihin lisättiin artikulaatiota ja tarinan mittakaava laajeni. Uusi kirjasarja, BIONICLE Adventures, aloitettiin, ja siitä julkaistiin tänä vuonna kokonaista kuusi kirjaa. Lisäksi Metru Nuin taru -elokuva, toinen osa BIONICLE-elokuvatrilogiassa, julkaistiin syksyllä.
Vuoden 2005 tarina jatkoi siitä, mihin 2004 jäi, kertoen myös menneisyydestä. Vuoden setit julkaistiin erikoisella tavalla - Euroopassa julkaistiin vuoden alussa Visorakit ja puolessavälissä Toa Hordikat, Amerikassa toisin päin. BIONICLE-elokuvatrilogia päätettiin Varjojen verkko -elokuvalla.
Vuonna 2006 tarina palasi takaisin nykyisyyteen, kertoen uudesta Toain ponnisteluista kuolevan Mata Nuin pelastamiseksi, enimmäkseen Voya Nuin saarella. Uusi kirjasarja alkoi, sarjakuvien numerointi aloitettiin alusta uuden sarjakuvasarjan myötä, ja uusi BIONICLE Heroes -peli julkaistiin syksyllä. Settien mekaaniset toiminnot poistettiin lähes kokonaan ja tilalle tulivat valotoiminnot.
Vuosi 2007 jatkoi siitä, mihin 2006 jäi - Kanohi Ignika, naamio, jota Mata Nuin pelastamiseksi tarvittiin, vajosi Mahri Nuin vedenalaiseen kaupunkiin. Settien valotoiminnot korvattiin nyt useammilla osilla ja samaan sarjaan kuuluvilla seteillä oli nyt selkeämpi eroja toisistaan, toisin kuin edellisinä vuosina. Syksyllä avattiin uusi BIONICLEstory.com-sivusto, jossa oli ensimmäistä kertaa jatkotarinoita.
Vuosi 2008 oli viimeinen vuosi, kun BIONICLE-tarina kertoi Matoran-universumista. Mata Nui oli pelastettu kuolemalta, mutta hän oli yhä unessa. Hänen herättämiseksi käytiin "viimeinen taistelu" Karda Nuin taivaalla ja suolla. Tämänkin vuoden setit julkaistiin erikoisella tavalla. Vuoden alussa julkaistiin "Phantokat" - kolme uudistettua Toa Nuvaa ja kolme Makutaa. Loput kolme kummastakin ryhmästä julkaistiin vuoden puolivälissä "Mistikoina". Tämän vuoden tarina huipentui, kun Mata Nui heräsi - mutta Teridax, päävihollishahmo läpi vuosien, valtasi tämän jättimäisen kehon ja lähetti Mata Nuin avaruuteen Ignika-naamioon vangittuna.
Vuonna 2009 tarina siirtyi kokonaan muualle - Bara Magnan aavikkoplaneetalle, jossa erimielisyydet ratkaistiin Glatorian-taistelijoiden otteluilla. Seteille kehitettiin taistelupeli ja sarjakuvien numerointi aloitettiin jälleen alusta, mutta uutta kirjasarjaa ei tullut. Romaanit, joita tänä vuonna olisi vain kaksi, julkaistaisiin erillisinä, ilman sarjaa. Vuoden toisella puoliskolla tarinaan tuli sidos aiempien vuosien tarinaan - Mata Nui laskeutui planeetalle Ignika-naamion sisällä. Uusi elokuvatrilogia aloitettiin Legendan paluu -elokuvalla syksyllä.
Greg Farshtey on kertonut, että tarinatiimillä on perusideat yhteensä 20 vuoteen, mukaanlukien jo menneet vuodet, ja että he voivat kehittää lisää tarpeen mukaan. Sarjan jatkumisen määrää kuitenkin settien menestys - BIONICLE lopetetaan, jos settien myynti romahtaa.
[muokkaa] Setit
BIONICLE-tuotesarjan kaupallinen ydin ovat setit. Setit ovat LEGO Groupin julkaisemia rakennussarjoja, joista rakennetaan BIONICLE-maailman hahmoja, olentoja ja muita tarinassa esiintyviä asioita. Tarinan päätarkoitus onkin mainostaa settejä.
Setit koostuvat LEGO-osista, käyttäen lähinnä Technic-järjestelmän osia. Niissä on usein monia artikulaatiopisteitä, joista valmista settiä voi taivuttaa. Tähän käytetään enimmäkseen palloja, joita on esimerkiksi raajaosien päissä, sekä pallo- eli Y-liitoksia, joihin palloja voi kiinnittää. Seteissä on usein myös mekaanisia tai elektronisia toimintoja.
Harrastajat luokittelevat BIONICLE-settejä usein niiden tyypin ja koon perusteella:
- Kanisterisetit ovat tyypillisimpiä settejä. Niissä on yleensä 30-60 osaa ja ne maksavat noin 7-13 euroa. Kanisterisetit julkaistaan pahvisten laatikoiden sijaan muovisissa kanistereissa, mistä niiden nimi tuleekin. Kanisterisetit ovat tarinassa usein keskeisessä roolissa olevia, tärkeitä hahmoja, kuten Toia tai vihollisryhmän jäseniä.
- Minisetit ovat kanisterisettejä pienempiä settejä, jotka julkaistaan pienissä pahvilaatikoissa tai pienissä, suurimmaksi osaksi pahvisissa, koteloissa. Niissä on yleensä 15-25 osaa ja ne maksavat noin 3-7 euroa. Minisetit ovat tarinassa usein sivuhahmoja, kuten Matoraneja, tai pieniä olentoja.
- Titaanit ovat kanisterisettejä suurempia settejä, jotka julkaistaan aina suurissa pahvilaatikoissa. Niiden koko voi vaihdella suuresti, osia voi olla 150-700 ja hinta voi olla 20-90 euroa. Tarinassa ne voivat olla sekä tärkeitä hahmoja että sivuhahmoja, kuten myös olentoja ja kulkuneuvoja.
- Leikkisetit ovat perinteisempiä LEGO-settejä ja käyttävät paljon System-järjestelmän osia eli tavallisia palikoita. Ne esittävät usein rakennuksia tai kulkuneuvoja, ja niissä on usein BIONICLE-hahmoja minifiguurimuodossa. Niissä on yleensä 200-900 osaa ja ne maksavat noin 30-100 euroa.
Osaa seteistä myydään vain tietyn kauppaketjun liikkeissä LEGO Groupin sekä kyseisen ketjun sopimusten vuoksi. Tällaiset setit ovat aina titaaneja, ja niissä esiintyvät BIONICLE-hahmot ovat usein tarinassa vain pienessä roolissa.
[muokkaa] Setit Suomessa
Suomessa - ja Euroopassa yleensäkin - BIONICLE-settejä julkaistaan suurimmaksi osaksi samalla tavalla kuin muuallakin maailmassa, mutta poikkeuksiakin on.
Kaikki kanisterisetit ovat tulleet Suomeen myyntiin, kuten myös kaikki minisetit sekä vuosien 2001-2007 titaanit. Vuonna 2008 settejä #8698 Vultraz, #8954 Mazeka ja #8699 Takanuva ei julkaistu suomessa. Vultrazia, Icaraxia ja Takanuvaa saattoi kuitenkin tilata LEGO Groupin verkkokaupasta. Vuonna 2009 setit #8991 Tuma, #8992 Cendox V1, #8993 Kaxium V3, #8994 Baranus V7, #8996 Skopio XV-1 ja #8998 Toa Mata Nui jäivät ilman julkaisua Suomessa. Näistä kaikkia on kuitenkin mahdollista tilata LEGO-verkkokaupasta.
Kauppojen yksinoikeussettejä myyvät Suomessa eri kaupat kuin Yhdysvalloissa. Prisma- ja BR-lelut-liikkeiden tiedetään saaneen näiden settien myyntioikeuksia.
[muokkaa] Tarina
BIONICLE-sarjalle on suunniteltu oma maailma, ja seteissä esiintyvillä hahmoilla sekä olennoilla on omat roolinsa tarinassa. Tarinaa kerrotaan samanaikaisesti monessa eri mediassa.
[muokkaa] 2001-2008
Vuosien 2001-2008 tarina sijoittuu Aqua Magnan meriplaneetalle sekä Matoran-universumiin. Suuri henki Mata Nui on unessa, ja monet eri Toat, elementtivoimia ja voimallisia Kanohi-naamioita omaavat sankarihahmot, yrittävät pelastaa ja herättää hänet. Merkittävimpänä vihollisena on Makuta-muodonmuuttajalajin jäsen ja Makutan veljeskunta -järjestön johtaja Teridax, joka lähettää monia eri alamaisia Toia sekä heidän suojelemaansa Matoran-kansaa vastaan.
[muokkaa] 2009-
Vuonna 2009 alkanut tarina sijoittuu Bara Magnan aavikkoplaneetalle. Agori-asukkailla, jotka ovat järjestäytyneet heimoiksi, on kaikkea tarvitsemaansa vain vähän. Sodalla olisi tuhoisat seuraukset, joten heimot palkkaavat Glatorian-taistelijoita ottelemaan erimielisyyksien ratkaisemiseksi - voittavan Glatorianin palkannut heimo saa sen, mikä oli panoksena. Voimakas Skrall-laji on uhkana muille heimoille yrittäessään valloittaa planeettaa.
[muokkaa] Media
- Pääartikkeli: Media
BIONICLE-tarinaa kerrotaan monissa eri viestimissä eli medioissa samanaikaisesti. Kirjat, sarjakuvat, elokuvat, novellit, jatkotarinat ja pelit kertovat BIONICLE-maailman tapahtumista, ollen usein eri ajassa tai paikassa kuin toiset. Näin monet eri mediat muodostavat tarinaa jatkuvasti palapelin tavoin. Tämä jättää tietenkin monia mysteereitä ja kertomattomia tapahtumia, joita jokin media saattaa tulevaisuudessa käsitellä, pitäen yllä mysteerillisen ilmapiirin. Se antaa myös tilaa harrastajille, joiden kilpailut ja teoriat voivat selvittää monia yksityiskohtia tullessaan hyväksytyksi osaksi tarinaa.
Kaikki BIONICLE-media ei kuitenkaan ole osa virallista tarinaa, kaanonia. Tämä epäkaanoninen media käyttää BIONICLE-maailmaa, muttei laajenna sitä. Esimerkiksi monet pelit käyttävät BIONICLE-hahmoja, mutta niiden tapahtumat eivät kuulu tarinaan.
[muokkaa] Oheistuotteet
LEGO Group yhteistyökumppaneineen on julkaissut median lisäksi muitakin BIONICLE-oheistuotteita, kuten vaatteita ja muita käyttötavaroita. Nämä käyttävät BIONICLE-maailmaa lähinnä esineiden kuvissa ja muodoissa - esimerkiksi paidassa voidaan käyttää kuvaa jostakin BIONICLE-hahmosta.
[muokkaa] Ulkoisia linkkejä
- Virallinen BIONICLE-sivusto
- Virallinen suomenkielinen BIONICLE-sivusto
- LEGO Groupin, BIONICLE-sarjan omistajan ja settien valmistajan, sivusto
