FANDOM


City of the Lost
BL6
Kirja
Tyyppi {{{tyyppi}}}
Sarja BIONICLE Legends
Julkaisu {{{julkaisu}}}
Henkilökunta
Kirjoittaja Greg Farshtey
Julkaisija Scholastic Inc.

City of the Lost (suomeksi "Kadonneiden kaupunki") on vuonna 2006 julkaistu kirja ja BIONICLE Legends -sarjan kuudes osa. Sen on kirjoittanut Greg Farshtey. Kirja on ensimmäinen vuoden 2007 tarinaa kertova romaani, vaikka se julkaistiin jo edeltävänä vuonna.

JuoniMuokkaa

80 000 vuotta sitten Muokkaa

Pridak katseli omaa sekä liittolaistensa armeijaa. Kun kolme sotilasta puhui keskenään muiden ollessa valmiina, Pridak määräsi yhden taistelujohtajansa käskemään joukot tuhoamaan kolmikon sekä taistelujohtajan itse.

Muut viisi Barrakia tutkivat Metru Nuin saaren karttoja suunnitellen hyökkäystä. Pridak tuli paikalle. Pian Makutain veljeskunnan armeija saapui ja voitti Barrakien armeijan. Barrakit tuotiin kahleissa veljeskunnan johtajan luo. Ennen kuin tämä ehti teloittaa heidät, Botar ilmestyi paikalle ja vei heidät Tyrmään.

NykypäivänäMuokkaa

Reysa oli vahtimassa Ilmakenttien sadonkorjuuta. Hydruka-olennot keräsivät kasveista ilmaa, mikä oli elintärkeää Mahri Nuin vedenalaiselle kaupungille. Sen rakennusten sekä asukkaiden ilmakuplia tuli välillä vahvistaa. Reysa kuuli äänen ja ui vedenalaisen saaren reunalle, jolloin jokin veti hänet reunan yli ja tappoi hänet.

Mahri Nuin Matoranit pitivät kokousta kaupunkinsa Neuvostokammiossa. Defilak, määräaikainen Neuvoston johtaja, ehdotti tutkimusmatkaa Mustiin vesiin hänen johtamanaan. Tarkoituksena oli saada tietää, mikä heitä kaupungin ulkopuolella vaanii ja tappaa. Ehdotus hyväksyttiin.

Kyrehx, vartijana toiminut Ga-Matoran, näki Elämän naamion laskeutuvan lähellä hänen vartiopaikkaansa. Hän meni hakemaan sen ja ajatteli vievänsä sen Neuvostoon. Lähellä Merimustekala näki tapahtumat ja lähti kertomaan isännälleen.

Defilak esitteli merikulkuneuvonsa kahdelle tutkimusmatkalle tulevista vapaaehtoisista, Garille ja Sardalle. He sekä uusi vapaaehtoinen, Idris, lähtivät matkaan turvallisen tunnin aikana.

Samalla Kyrehx saapui naamio mukanaan Neuvostokammioon, mutta kukaan ei enää ollut siellä. Hän lähti viemään sitä Kanoheista tietävälle opettajalleen. Matkalla vesikasvit kävivät hänen kimppuunsa, mutta Dekar pelasti hänet. Kyrehx antoi naamion tälle. Kyrehxin ja Elämän naamion nähnyt mustekala meni Kalmahin, isäntänsä, luokse. Se siirsi näkemänsä myös Kalmahin muistiin. Tämä piti naamiota pelastuksena ja lähti etsimään muut Barrakit. Defilak, Gar, Sarda ja Idris olivat yhä matkalla syvemmälle kulkunevollaan, kun joukko Takea-haita hyökkäsi heidän kimppuunsa.

Samalla Dekar oli metsästämässä Mahri Nuin ulkopuolella. Hän huomasi Myrkkyankeriaan ja yritti häätää sen. Se hyökkäsi, ja Dekarin siihen tekemä vahinko parantui itsestään. Dekar pakeni, ja näki lähtiessään suuren ankeriasparven matkalla kaupunkiin. Myös Kyrehx näki parven vartiopaikaltaan ja teki hälytyksen. Matoranit ottivat ilmalaukaisimensa, joiden ampumat ilmapallot olivat haitallisia merieläimille, ja valmistautuivat. Barraki Carapar tuli paikalle ja kaappasi Kyrehxin.

Mustissa vesissä Takea-hait tuhosivat Defilakin kulkuneuvon ja sisällä olleet Matoranit vietiin luolaan, jossa oli heille ilmakupla. Pridak, joka oli komentanut haita, kysyi heiltä tietoa Elämän naamiosta. Sarda sanoi, etteivät he tienneet, jolloin Pridak heitti tämän hailleen ja vaati yhä tietoa.

Kyrehx oli luolassa Caraparin ja Takadoxin kanssa. Takadox hypnotisoi Kyrehxin kertomaan kaiken tietämänsä Elämän naamiosta. Sen kuultuaan hän halusi ottaa yhteyttä Matoraneihin saadakseen naamion. Hän käski Caraparia lopettamaan Ehlekin hyökkäyksen näitä vastaan ja viemään Kyrehxin takaisin.

Samalla Dekar oli Mahri Nuissa taistelussa ankeriaita vastaan, mutta jälleen hänen tekemänsä vahinko parantui. Hän päätteli Elämän naamion olevan syy ja lähti tuhoamaan sen.

Kauempana Defilak väitteli Pridakin kanssa. Tämä mainitsi olevansa Barraki, mutta Defilak ei uskonut. Pridak vei Le-Matoranin suolavuorille ja kertoi vankeudestaan sekä mutaatiostaan. Defilak valehteli Pridakille tietävänsä naamion paikan ja tulevansa näyttämään sen. Samalla Carapar vei Kyrehxin Mahri Nuille. Hän huomasi pian Ehlekin ja lähti puhumaan tälle.

Toisaalla Kalmah etsi Mantaxin ja he lähtivät Elämän naamiota tuhoamaan menevän Dekarin perään. Tämä ui luolaan kahden Barrakin seuraamana ja aloitti tehtävänsä. Mahri Nuissa Carapar jätti Keras-rapujen armeijansa Ilmakentille. Hän myös sai Ehlekin lopettamaan hyökkäyksen kaupunkia vastaan.Toisaalla Gar ja Idris pakenivat luolasta, johon Pridak oli heidät vienyt. Heitä vartioineet hait uivat karkuun suuremman uhan paljastuttua.

Kun Dekar uhkasi Elämän naamiota, se puolustautui ja suurensi yhden Myrkkyankeriaan 90 metrin pituiseksi. Ankerias syöksyi luolasta tyrmäten Dekarin ja Kalmahin. Takadox tuli omasta luolastaan ja lähti ankeriaan luo suunnitellen sen hypnotisoimista. Pridak, jonka Defilak oli tuonut lähistölle, seurasi tapahtumia. Defilak pakeni ja Pridak lähti luolaan, josta epäluonnollinen peto oli tullut. Ankeriaan paljastuttua Ehlek vei Caraparin Pridakin kotiluolaan. Siellä he tapasivat yllättäen Brutakan.

90-metrinen ankerias lähti kohti Mahri Nuita, jonka valojen peto tiesi kertovan elämästä. Lähellä Mahri Nuita Gar ja Idris olivat hukkumaisillaan, kun eivät olleet päässeet valloitetuille Ilmakentille. Defilak tuli ja vei nämä turvaan kaupungin ilmakupliin. Kolmikko sekä rikkoi kaupungin valokivet, jottei ankerias näkisi sitä. Kyrehx vei Matoranit rakennusten sisälle. Ulkona olevien tuli olla liikkumatta. Ankerias kiusaantui, kun ei enää nähnyt Mahri Nuita. Takadox tuli sen eteen ja yritti hypnotisoida sen. Pian se kuuli epäluonnollisia ääniä Kivinuorasta ja lähti sen luo tyrmäten Takadoxin.

Pridak tapasi Mantaxin ja he lähtivät luolaan, josta ankerias oli tullut. Matkalla he kohtasivat Ehlekin, Caraparin ja Brutakan ja lähtivät yhdessä luolaa kohti. He löysivät Kalmahin, joka oli juuri heräämässä. Carapar otti kivet pois luolan suulta, ja Dekar oli sisällä naamion kanssa. Brutaka sai Matoranin suostumaan naamion luovuttamiseen, mutta Kalmahin kutsuma jättiläismustekala vei hänet pois. Ehlek ampui Dekaria sähköiskuilla, ja Pridak meni ottamaan naamion. Kun hän kosketti sitä, se lähetti valoa, joka satutti paikallaolijoita ja muutti kohtalon kulkua.

HahmotMuokkaa

BL6 prototype

Kirjan kansikuvan prototyyppi.


Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki