FANDOM


“Etteikö tälläistä olentoa olisi olemassa? Usko pois, olen yhtä todellinen, kuin tuska ja kuolema.”
— Irnakk Thokille, Inferno


Irnakk
Irnakk.PNG
Henkilö
Sukupuoli Mies
Kyvyt ja varusteet
Voimat Silmäsäteet
Välineet Zamor-laukaisin

Irnakk on pelottavin olento Skakdien mytologiassa. Zakazia hallinneet Skakdit loivat Irnakkin pelotteeksi alamaisilleen.

Pirakoiden kulkiessa Painajaisten alueen läpi Irnakk aineellistui ja hyökkäsi heidän kimppuunsa. Pirakat kuitenkin ymmärsivät, ettei Irnakk ollut todellinen, ja pääsivät jatkamaan matkaansa.

Historia Muokkaa

Zakazin Skakdi-sotalordit keksivät Irnakkin myytin pelotellakseen muita Skakdeja ja pitääkseen heidät kurissa. He kertoivat myyttiä kuin Turagat kertovat Matoraneille tarinoita Toista. Skakdien tarinoissa, Irnakk voisi tulla, tuhoten kokonaisia kaupunkeja jatkaen matkaansa.

Pirakoiden metsästäessä Ignikaa, he päätyivät kammioon jossa heidän pahimmat pelkonsa muuttuivat todeksi. Laskeutuessaan portaita alas kohti Elämän Naamiota, Hakanniin osui yksi Irnakkin Zamor-ammus ja hän menetti lämpövoimiensa hallinnan. Muiden Pirakoiden kohdatessa Irnakkin he yrittivät paeta mutta kaikki muut paitsi Zaktan saivat osuman Irnakkin Zamoreista ja heidän pahimmat pelkonsa muuttuivat todeksi. Kun muut oli hoideltu, Irnakk imi Zaktanin mieleensä. Irnakk kertoi Zaktanille, että tämän tulisi olla hyvillään ollessaan hänen mielessään, koska jos hän ei ajattelisi Skakdia, Zaktania ei olisi edes muistona. Ollessaan Irnakkin mielessä, Pirakoiden johtaja oppi että hirviö oli vain Ignikan luoma temppu. Hän myös oppi että niin kauan kuin hänen pelkonsa olisi olemassa, Irnakk olisi olemassa.

Hetkiä tämän jälkeen, Irnakk poistatti Zaktanin mielestään. Zaktan uhosi että voisi tuhota itsensä kuten muutkin Pirakat lopettaakseen heidän pelkonsa, tuhoten Irnakkin samalla. Irnakk nauroi koska hän tiesi Pirakoiden pelkäävän häntä yhtä paljon kuin kuolemaa. Zaktan kertoi että jokainen päivä oli hänelle painajainen, johtuen kokemuksista joita hän koki ollessaan Pimeyden Metsästäjä, hän oli pelon ruummillistuma. Sen jälkeen kun Zaktan uhkasi tuhota pelkonsa keinoilla millä hyvänsä, Irnakk vaikuttui siitä kuinka Zaktan käytti pelkoa aseenaan, jolloin hän oli alkanut pelkäämään kuolemaa. Sen jälkeen Irnakk katosi päästäen Pirakat jatkamaan matkaansa.

Kyvyt Muokkaa

Irnakin näkövoima voi poistaa fyysisen olennon maailmasta ja tehdä puhtaista ajatuksista painajaismaisen olennon. On olemassa vain pienet mahdollisuudet selvitä tästä iskusta. Jos uhri selviää täastä iskusta Irnakk voi kiduttaa uhria mielensä voimilla.

Varusteet Muokkaa

Irnakk kantaa kynsiä ja Zamor-laukaisinta. Hänen Zamor-kuulansa tekevät uhriin osuessaan uhrin pelot todellisiksi.

Kulissien takana Muokkaa

Irnakk-malli julkaistiin vuonna 2006.

Lainauksia Muokkaa

“Miten tämä on todellista. Jokainen tietää, ettei Irnakkin kaltaista olentoa ole olemassa!”
“Kerro tuo tuolle. Ehkä saat sen suostumaan, ettei se olisi olemassa.”
— Thok ja Avak, Inferno


“Se oli jokaisen Hakannin lajin jäsenen painajainen - legendaarinen pimeyden asukas, joka eli vain tuhotakseen. Se oli olentojen myytti, joka ei ollut todellinen... mutta se eli tässä ja nyt, eikä Hakann voinut auttaa, kuin huutamalla hänen nimeään.”
— Kertoja, Inferno


“Mitä nyt. Tapatko meidät?”
“Mitä hauskaa siinä, minä sanoisin. Elävänä, voitte täyttää ilman kirkumisenne musiikille. Kuolleena, olette vain hiljaista lihaa.”
— Zaktan ja Irnakk, Inferno

Esiintymiset Muokkaa

Kanoniset

Kirjat
Novellit ja jatkotarinat
Epäkanoniset

Ulkoisia linkkejä Muokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki