FANDOM


The Mutran Chronicles.png

Luku 1 Muokkaa

Kun minä, Makuta Mutran löhöän luolassani Karda Nuilla, kirjoittamassa tätä tallennetta, olen tyytynyt näkyyn varjoloisten ottamassa muotoaan kuplivissa sammioissa. Universiumin keskustan valloitus sujuu hyvin, uusimmat luomukseni levittävät pimeyttä ja korruptiota, ja yleensä, on hyvä olla elossa.

Apulaiseni Vican on kiirrelinen tunkiessaan pieleen mennyttä koetta takaisin koriinsa. Normaalisti hankkiutuisin eroon kaikista "vahingoista" niin pian kuin mahdollista... mutta tässä tapauksessa, tämä sihisevä, pureva ja äärimmäisen myrkyllinen luomus olisi loistava lahja Chiroxille.

Ah, Chirox... vain 100 vuosituhatta tai sinne päin olimme parhaita ystäviä, työskennellen yhdessä luoden uusia ja parempia Raheja auttamaan Matoraneja.

Se oli Makuta Miserixin, Makutan veljeskunnan ensimmäisen johtajan, valtakautta. Linnoitus Destralilla oli vasta vähän aikaa sitten rakennettu ja kaikki Makutat sijoitettiin sinne. Ainoa tehtävämme tuolloin oli Rahien luominen. Muistan erään erityisen päivän kun Chirox ja minä kumarruimme laattamme ylle yrittäen tehdä jotain hyödyllistä yhdestä Spiriahin luomuksesta.

"Liian monta jalkaa," Chirox mutisi. "Ja nuo hampaat..."

"Rikommeko sen ja aloitamme alusta?" Minä kysyin. "Vai lukitsemmeko sen samaan huoneeseen Spiriahin kanssa?"

Miserix valitsi juuri sen hetkeksi tulla sisään. Hän katsoi yhtä vääntelehtivää olentoa pöydällä ja tuhahti inhotuksesta. Sitten hän tuijotti meitä. "Meillä on... tilanne," hän sanoi. "Xian asukkaat vaativat tavaroistaan korkeampaa hintaa kuin useammat Matorankaupungit voivat maksaa. Haluan sinun menävän sinne Makuta Icaraxin ja hänen avustajansa Pridakin kanssa selittääksenne heille yhteistyön välttämättömyyden."

Kun hän lähti, heitimme Rahia selvittääksemme kumpi lähtee. Valiteettavasti, sillä oli kaksi päätä eikä yhtään häntää, joten kesti jonkin aikaa päästä päämäärään.

Tehtävä onnistui, totta kai. Päivien neuvottelujen jälkeen Icarax menetti hermonsa. Kivimurskan siivoamisen jälkeen, Xialaiset olivat halukkaampia kohtuuhintoihin. Meidän piti käytännössä repiä Pridak pois saarelta, niin vakuuttunut hän oli paikan potentiaalista.

Kun olimme jo lähellä Destralia tajusin unohtaneeni lemmikkiprojektini, minun suosikki ajattelevan kiveni sinne. "Minä luultavammin jätin sen keskelle saarta kun tutkimme tehtaita," sanoin. "Erittäin häiritsevää... en ikinä matkusta ilman sitä, mutta se voi olla... vaikeaa"

"Mikä on ongelma?" Icarax mutisi. "Se on kivi."

"No, totta," vastasin. "Siis ellei se ala syödä Xialaisia ja kasva jättimäiseksi Vuoreksi. Mutta mitkä ovat mahdollisuudet että se tapahtuu."

Me jatkoimme purjehtemista, jättäen taaksemme saaren täynnä tehtaita, kovaa työskentelevän Xian väestön... ja hyvin, hyvin nälkäisen kiven.

Luku 2 Muokkaa

Ah, Pridak… retkestämme Xialle ei ollut niin kovin pitkä aika, kun hän lähti Makutan veljeskunnan palveluksesta ”parempiin hommiin”. Luulen, että Makuta Miserix piti silmällä häntä, helpommin korruptoituvan henkilön, Takadoxin, kautta. Ja niin Kuuden kuningaskunnan liiton muodostuma tuli pikku yllätyksenä meille.

Ei voida sanoa, että olisimme olleet iloisia siitä. Voi minua, ei. Piti tietää yksi asia, on aina Suuren Hengen alapuolella voiman tikkailla – aivan eri asia saada osakseen vahvasti sanotusti "pyyntöjä" kuudelta, tyhmältä sotalordilta, jotka eivät tienneet asianmukaisia paikkojaan.

No, muistan istuneeni kylmässä, kosteasta kammiosta jossain Barraki-tornissa, kuuntelemassa Pridakin ja Kalmahin keskustelua siitä, kuinka he harkitsivat universumin jakamista toimialueisiin. Me Makutat voisimme jatkaa Rahi-petojen luomista ja kaikkea muuta, mitä he voisivat tarvita sen aikana, kun olisimme luovuttaneet valtamme heille. Miserix kuunteli tätä kaikkea kasvavalla kärsimättömyydellä, kunnes ei kestänyt enää.

"Röyhkeät itikat", hän raivosi, "Makutat palvelevat vain Mata Nuita. Emme käytä salaisia tietojamme työskennelläksemme jokaisen olennon kanssa, jolla on vahva käsi ja rahvaan legioona takanaan." Pridak nojautui eteenpäin, hymyillen.

"Tuo ’rahvas’ on valmistautunut marssimaan Destralille käskystäni. Ennen kuin Toat ja Rahkshit ehtivät edes järjestää joukkonsa, me otamme haltuumme linnoituksenne... ja valtaamme arvokkaat salaisuutenne. Teidän olisi hyvä muistaa se, että kun te palvotte Mata Nuita, me olemme hänen valitsemiaan hallitsijoita Universumissa."

"Sitten ehkäpä Suuri Henki ei olekaan niin viisas, kuin me olemme uskoneet", sanoi Icarax. Sitten minä vilkaisin Takadoxia, Kuuden kuningaskunnan liiton jäsentä, joka myi tietoa veljeskunnalle, joka ei todella kuulunut kummallekaan puolelle. Ehkä hän siksi näytti siltä, että olisi halunnut vajota maahan. Pridak nousi, seuraten Kalmahia ja muita.

"Teillä on vaihtoehtoja, Makutat – yhteistyö tai tappio. Luotan siihen, että valitsette viisaasti."

"Entä paikat, jotka eivät ole kartallanne?" kysyi Makuta Chirox. "Artakha... Metru Nui... tuntemattomat maat etelässä…”

"Me... keskustelemme Metru Nuin kanssa", sanoi Kalmah, "ja Artakhasta, antaa vanhan hölmön olla luomuksiensa parissa. Ja eteläiset maat ovat kelvollisia vain kivirotille ja lohrakeille.”

"Sittenhän tämä tontin pitäisi kelvata hyvin", minä marisin, ansaiten mulkaisun Kalmahilta.

"Tämä tapaaminen on ohi", sanoi Pridak kylmästi, "me odotamme tuoreita sotapetoja vaatimuksenamme. Jos valitsette Suurta Henkeä vastaan juonittelun ehkäisemisen, silloin kohtalonne on omissa päissänne."

Yksi kerrallaan liiton jäsenet lähtivät pois, Takadox suunnaten synkän katseen Miserixiin, ennen kuin oli mennyt. Kun he olivat menneet, Miserix kääntyi luotetuimman luutnanttinsa puoleen ja lausui sanat, jotka (vaikka emme tienneet sitä silloin) sinetöivät Barrakien kohtalon:

"Esiin vedetyt miekat niin helposti tulevat käytetyiksi... ja ne on harvoin yhtä helppo laittaa pois jälleen. Nämä Barrakit voivat aiheuttaa ongelmia. Vahdi heitä."

Luku 3 Muokkaa

Sota oli ohi.

Ei sillä, että olisin päässyt todistamaan lopullista, muhkeaa taistelua Makutan veljeskunnan ja Kuuden kuningaskunnan liiton armeijoiden välillä. Voi, ei – Miserixin luutnantti kahmi kunnian hyökkäyksen johtamisesta ja karhusi kaiken maineen. Minä ja toinen Makuta, Gorast, olimme lähettäneet siivoustehtävien lukumäärän Kalmahin linnaan.

Tarpeetonta sanoa, mutta en ollut jännittynyt tästä tehtävästä. Jos olet koskaan ollut luoteisilla Liiton syrjäalueilla, tiedät sen, että se haisee kuin Kanohi-lohikäärmeen hengitys ja on törkyinen kuolleiden rahien raadoista. Tietysti tuo viimeisin asia oli minun syytäni – Kalmah ei koskaan osoittanut minkäänlaista kunnioitusta asiaankuuluvalle Makutalle, joten en koskaan lähettänyt hänelle rahia, jolla olisi ollut elinaikaa jäljellä enempää kuin kolme päivää.

Lisää siihen kumppanuuteni Gorastin kanssa, yhtä lämmin ja ystävällinen kuin märehditty laava-ankerias. Hän ei sanonut mitään muuta matkallamme pohjoiseen kuin vaati minua liikkumaan nopeammin, mikä oli hyväksi minulle. Gorast on raivokas soturi, mutta kerran olet vienyt loppuun keskustelun jäsenettömyydestä, joukkomurhasta, verilöylystä ja mestauksesta, hänellä ei ole paljoa sanottavaa jäljellä.

Kalmahin "linnoitus" hädin tuskin linnoitus. Sana Liiton antautumisesta oli levinnyt ja hänen armeijansa jäännökset, jotka oli jätetty taakse, olivat turmelleet paikan. He olivat paenneet, ennen kuin me saavuimme, joten kaikki, mitä löysimme, oli kasa kiveä ja jäänteitä. Suppea etsintä ei paljastanut mitään merkkiä aseista, kaavioista, varusteista tai mistään muusta, mille olisi käyttöä.

Hetken päästä Gorast bongasi muutaman jälkeenjääneen ja nappasi heidät. Yritin siivota osan kivimurskasta tehdäkseni istumispaikan. Silloin huomasin veistoksen. Katsoessani sen ohi huomasin, että eräs luomuksistani – Rahipeto, jonka olin nimennyt "Teräkaivajaksi" – oli uhmannut kummallisuutta ja selvinnyt. Ja vielä muuta, Kalmah oli selvittänyt jotain kiinnostavinta niistä. Kun tarpeeksi Teräkaivajia on esillä, ne alkavat kaivaa tunnelia joka suuntaan. Ensi näkemältä tunnelit näyttävät sattumanvaraisilta – liian pitkiä, kaartuvat miten sattuu pohjoiseen ja etelään pienempiä välissään – samalla rakennuskaavalla, toistuen uudelleen ja uudelleen. Mutta Kalmah oli ymmärtänyt, että ne eivät olleet sattumanvaraisia, kuten kuka tahansa tollo saattoi nähdä. Ei – Teräkaivajat olivat rakentaneet karttaa.

Mutta... karttaa mistä?

Se kysymys kiusaa minua tähän päivään asti. Tunnelien hahmo ei näyttänyt maalta, jonka tuntisin. Kerran jopa yritin saada vangitun Kääntämisen naamiota käyttävän Toan kommunikoimaan kaivajien kanssa, mutta turhaan. Näytti siltä, että kaivajat eivät tiedä miksi kaivavat tunneleita kaavasta huolimatta, vain sen, että niiden vain täytyy kaivaa.

Tunsin varmuutta silloin, ja niin myös nyt, se merkitsee jotain... ehkä jotain tuhoavaa. Mutta se on mysteeri liian jopa veljeskunnan selvittämiskykyjen ulottumattomissa... ja vaikka Makutan ei pitäisi koskaan myöntää pelon tuntemista, tunnustan, että sen veistoksen muisto kummittelee unissani.

Luku 4 Muokkaa

Ei ole mitään niin... hupaisaa... kuin keskenään sotivat Matoranit. Siellä he ovat, voimattomine naamioineen ja pienine aseineen, yrittäen näyttää vaikuttavilta marssiessaan taisteluun. Nauraminen on pakollista.

Tietystikään Makuta Miserix ei pitänyt tilannetta yhtä hupaisana. Vain viisisataa vuotta Kuuden kuningaskunnan liiton tappion jälkeen Metru Nuin Matoranit aloittivat sodan toisiaan vastaan. Se alkoi pelkästä kiistasta rajasta ja vaihdosta Ta-Metrun ja Po-Metrun välillä. Se levisi Po-Matoranien upottaessa joitain kuljetusproomuja ja Ta-Matoranien tuhotessa varaston sulalla protodermiksellä. Onu-Metru liittoutui tuli-Matoranien kanssa, Le-Metru kiven. Ko-Matoranit yrittivät sekaantua ja joutuivat karkotetuiksi, mikä työnsi heidät Po-Matoranien leiriin. Ga-Matoranien yritykset pysyä neutraaleina päättyivät surkeasti ja liittoutuivat lopulta myös tulen ja maan kanssa.

Työskentely päättyi riitojen laajentuessa taisteluiksi. Kokonaisia kortteleita vahingoittui pahoin tai tuhoutui. Ilman yhtäkään Toaa paikalla, ja Turagan osoittautuessa kyvyttömäksi, näytti kuin mikään ei kykenisi pysäyttämään tuhoa. Tämä sopi minulle hyvin, sillä käytin kaaosta livauttamalla uusia Raheja kaupunkiin kokeillakseni niiden tuhoamiskykyjä.

Miserix määräsi luutnanttinsa astumaan esiin ja lopettamaan taistelun. Jo tähän aikaan tämä erityinen Makuta suunnitteli Suuren Hengen Mata Nuin kaatamista, joten hän käytti epäilemättä tätä hyväkseen näyttääkseen kuinka hyvin Makuta kykenisi pitämään järjestystä yllä. Valitettavasti hänen ratkaisunsa oli sulkea suuria määriä vastakkaisia armeijoita Arkistoihin ja vapauttaa asukit heidän päälleen. Tarpeetonta sanoakaan, melkoinen sotku myöhemmin siivottavaksi. Eikä se mitenkään edistänyt rakkautta veljeskuntaan Matoranien sydämissä, vaikkakin he varmasti käyttäytyivät kunnolla jälkeenpäin.

Mitä sotajohtajille tapahtui, emme tiedä. Kenties heidät pyyhkäistiin pois kuten Barrakitkin, tuntemattomiin paikkoihin. Mutta tuolloin Miserix päätti, että jokainen meistä määrättäisiin tietylle alueelle, jota vahtisimme. Hänen luutnanttinsa määrättiin palkkioksi Metru Nuille, kun minulle annettiin Matoran-mantereen keskus. (Ei sillä, että olisin koskaan juurikaan huomioinut mitä siellä tapahtui, ollen liian kiireinen kokeideni kanssa. Todella, kuka välitti mitä tapahtuu muutamalle Matoranlle siellä tai täällä? Heitä oli aina lisää mistä he tulivatkaan).

Tietenkään suurinta osaa tässä kertomastani en itse nähnyt. Ei, sodan ollessa meneillään, Miserix antoi minulle toisen työn. Arkistojen verilöylyn tapahtuessa, minä olin kaukana etelässä matkalla tapaamaan legendaa... legendaa nimeltään Tren Krom.

Luku 5 Muokkaa

Minne tahansa matkustatkin tässä laajassa universumissamme, tapaat varmasti jonkun, joka väittää Tren Kromia pelkäksi myytiksi... pelkäksi muinaiseksi legendaksi, yhtä epätodellinen kuin Irnakk tai muu mielikuvituksen tuote. Jalan asettaminen hänen saarelleen ei tuo kamalia seuraamuksia, he väittävät, vain mukavan kävelyn kivisellä rannalla. Niille olennoille minä sanon, "Mitä sinä haluaisit muistokirjoitukseesi kuoltuasi? Voin kyllä alkaa suunnitella sitä nyt."

Sillä on hyvin tunnettu tosiasia niille, jotka tietävät, että Tren Krom ei ole pelkkä myytti. Hän on vanhempi kuin itse tähdet, syntyneenä aikana jolloin ei ollut Mata Nuita, ei Makutoja, vain loputonta pimeyttä, joka peitti kaiken. Hän käveli universumissa sen synnyinhyörinässä, ja jopa varjot pelkäsivät häntä. Tren Kromin tapaaminen johti täyteen mielipuolisuuteen, tai pahempaan... joten luonnollisesti veljeskunta valitsi minut etsimään hänet.

Syy tapaamiseen oli selvä: veljeskunta ei voisi antaa sellaisen voiman asua tarkistamattomana universumissa. Meidän oli tunnettava hänen päämääränsä ja olisiko hän uhka meidän vahtimillemme maille. Täten seurasin hullun kertomia puoliksi muistettujen tarinoiden jälkeä, kunnes saavun saaren rannan, jonka rannat eivät olleet toivottaneet vierasta tervetulleeksi vuosituhanteen.

Mielenkiinnosta kirjoittaa täydellinen kuvaus, minun olisi sisällytettävä jokainen yksityiskohta ajastani siellä. Mielenkiinnosta jokaisen tämän lukijan mielenterveyteen, en tee sitä. Jopa nyt katsoessani taaksepäin, muistan vain helakanpunaisen massan, kasvot, jotka eivät olleet kasvot, lonkerot, jotka päätyivät pieniin, teräviin koukkuihin, silmät, jotka eivät olleet juuri muuta kuin reiät hyytelömäisessä kallossa, ja se ääni... oi, se ääni sai Makuta Teridaxin kuulostamaan kepeältä ja makealta.

Odotin kuolevani. Tren Kromin mielen koskettaessa omaani, näin todellisuudessa mikä hän oli, halusin lähes luovuttaa sillä hetkellä... parempi kuin elää muiston kanssa. Mutta hän varmaankin näki ajatuksissani jotakin mielenkiintoista… vaikea kuvitella, mitä se saattoi olla, miettien kuinka muukalaismainen hän oli mihin tahansa elämämuotoon verrattuna. Ennemmin kuin olisi murskannut minut otteeseensa, Tren Krom räjäytti tajuntani, aivan kuin Arkistomyyrä tavoitellessaan ruokaa. Se oli hämmästyttävää... se oli kauheaa... se oli kurkistus mieleen, joka oli yhtä paljon omani yläpuolella kuin minun Tulilentäjän... ja se tuntui kuin mieleni olisi muuttunut käärmeiden pesäksi, sihisten ja liukuen ja jäljittäen limaa.

Sitten kaikki meni mustaksi.

Kun heräsin jälleen, makasin autioituneella rannalla. Tren Kromista ei näkynyt merkkiäkään, tai edes luolasta, jossa olin hänet kohdannut. Ajattelin, että ehkäpä kaikki olikin ollut painajaista, jokin Makuta-toverieni temppu... ja tiesin, ettei se voinut olla. Sillä ymmärsin nyt... tiesin kuin universumi toimi, ja niin paljolti kuin mieleni pystyi kestämään, miksi universumi toimi.

Ja tiesin vielä yhden asian – että Makuta Teridaxin hullut unet Suuren hengen Mata Nuin kaatamisesta eivät olleet pelkkiä fantasioita. Se oli mahdollista. Se voisi toimia. Minun tuntemani tieto oli ammus aseeseen, jota Teridax jonain päivänä käyttäisi, ase, joka voisi voittaa meille universumin.

Luku 6 Muokkaa

Voi kyllä minä muistan päivän, jona Makuta Teridax ensimmäisen kerran paljasti Suunnitelmansa. Tuolloin olin juuri palannut oppimani tiedon kanssa Tren Kromin saarelta, tiedon jonka hän kuunteli keskeyttämättä. Sitten hän teki jotain mitä yksikään Makuta Miserixiä lukuun ottamatta ei ollut koskaan tehnyt: hän kutsui kokouksen.

Teknisesti kuka tahansa Makuta voisi kutsua kaikki jäsenet kokoon Destralille. Mutta normaalisti vain veljeskunnan johtaja tekisi sen. Pahempaa, Teridax ei ollut vaivautunut kysymään Miserixin lupaa. Kaksikko oli alun alkaen törmäyskurssilla.

Teridax esitti ideansa lyhyesti ja selkeästi: iskisimme Suureen Henkeen Mata Nuihin ja ottaisimme universumin itsellemme. Jotkut meistä, kuten Gorast ja Bitil, olivat välittömästi mukana. Vamprah ja Krika olivat hiljaa omista syistään. Kourallinen muita vastusti. Teridax näytti kuuntelevan heitä tarkoin, mutta voin kertoa hänen vain painavan mieleensä luettelon keitä he olivat.

Miserix tietenkin näki mitä se oli – ilmiselvä yritys kaapata veljeskunnan johto. Hänen vastauksensa oli nousta pöydän päässä, ampua varjoaalto hansikkaastaan ja räjäyttää Teridaxin puoliväliin salia. Aloin nousta auttaakseni hänet jaloilleen. Katse Miserixiltä kuitenkin jähmetti minut seisaalleni.

"Petturuutta", Miserix sanoi. "Pahempaa kuin petturuutta – tyhmyyttä. Onnistu suuressa suunnitelmassa ja vaarannat koko universumin kuoleman."

"Riskin", Teridax sanoi pyyhkien kivitomua haarniskastaan, "olen valmis ottamaan."

"Ja millä hyökkäät Suuren Hengen kimppuun?" Miserix ivasi. "Varjokädelläsi? Rahkshi-ryhmällä? Olet hyönteinen Mata Nuin silmissä... ja minun."

Jos olisin voinut kumartua pöydän alle ja säilyttää silti arvokkuuteni Makutana, olisin tehnyt niin. Teridax loikkasi huoneen halki ja tarttui Miserixiä kurkusta. Hän heitti veljeskunnan johtajan vasten yhtä seinää, sitten toista, kunnes kaatoi hänet maahan. Ennen kuin Miserix ehti reagoida, Teridaxin sauva oli johtajansa kurkulla.

"Olet muinaisjäänne", Teridax murisi. "Universumi kuuluu vahvoille, ja paikkasi voimassa on tehnyt sinusta heikon."

Miserix tarttui kiinni sauvaan lähettäen Salama-aallon ylös, mikä sai Teridaxin lentämään taaksepäin. "Röyhkeä mato", Miserix sanoi nousten. "Johtaisit veljeskunnan tuhoon ja häpeään!"

"Johtaisin sen... ylivaltaan", Teridax sanoi. "Ylivaltaan, joka kuuluu meille." Hän kääntyi muihin kokoontuneisiin Makutoihin. "Jätän sen teille... valinnan, ketä seuraatte."

Gorast ja Bitil siirtyivät välittömästi hänen puolelleen. Vamprah, Antroz, Chirox ja Spiriah seurasivat. Epäröin hetken, mutten voinut paeta sitä tosiasiaa, että kaikesta läsnäolevasta hänen Suunnitelmansa voisi toimia. Joten minäkin liityin Teridaxin puolelle. Muutkin tekivät niin, Krikan ja Icaraxin ollessa viimeisiä meidän puolellemme tulijoita. Vain pieni määrä Makutoja meni Miserixin puolelle. Huomatessaan olevansa alakynnessä he siirtyivät – jotenkin haluttomasti – meidän puolellemme. Miserix jäi yksin.

"Otan veljeskunnan johdon Kokouksen tahdosta", Teridax sanoi. "Suunnitelma menee eteenpäin. Ensimmäisenä tekonani… minä tuomitsen sinut, Miserix, kuolemaan. Krika, Spiriah, te toteutatte tahtoni."

Miserix, hämmentyneenä ja raivostuneena, katsoi kokoontuneita Makutoja haastavasti. "Olette itsetuhoisia ääliöitä, jotka leikkivät universumin järjestyksellä. Ja tämä... mielipuoli ei johda teitä minnekään muualle kuin kuolemiin!"

Veljeskunnan aiempi johtaja tuijotti kovaa uuden silmiin. "Tämä ei ole ohi, Teridax. Tapa minut, levitä jäännökseni täältä Metru Nuille, mutta jonain päivänä... minä saan kostoni."

Teridax oli jo menettänyt mielenkiintonsa. Hän neuvotteli Chiroxin ja minun kanssa kuinka parhaiten iskeä Suureen Henkeen. Krika ja Spiriah siirtyivät nopeasti, tietäen Miserixin mieltymyksen muuttua erittäin ikäviin alkukantaisiin muotoihin. He raahasivat hänet ulos kammiosta. En näkisi häntä enää koskaan.

Tämä ei tietenkään ole tarinan loppu. Seuraavan vuoden aikana Gorast ja Icarax jäljittivät ja tappoivat kaikki Miserixin puolella olleet Makutat. Teridax määräisi heidän naamionsa kiinnitettäväksi Kokouskammion seinälle varoituksena muita petturuutta harkitseville.

Ainoa minua häiritsevä asia oli joukosta puuttuva naamio... se jota Miserix oli käyttänyt. Mitähän, minä mietin, Krika mahtoi tehdä sille?

Luku 7 Muokkaa

Bitil huomasi ensimmäisenä. Vierailimme tuolloin kumpikin Destralilla tekemässä suunnitelmia Teridaxin suunnitteleman Metru Nuin kaappauksen tukemiseksi. Minun muistaakseni keskustelimme kuinka epäonnekasta oli, että suuri osa suunnitelmasta saattaisi riippua Makuta Kojolin toimista, joka vahti Artakhan aluetta. Kojol oli salailevaa lajia, jakamatta koskaan mitään kenenkään kanssa, ei edes itse Artakhan sijaintia. Hänen erikoisuutensa olivat lentävät Rahit ja meri-Rahit, jotka kumpikin suojelivat hänen aluettaan kaikilta häiriötekijöiltä, jopa meiltä.

Mutta minun pitää pysyä aiheessa. Bitil vahvisti sanomaansa normaalilla tavallaan, heittämällä aseen seinään. Hän meni poimimaan kirvestä ja huomasi ettei saanut haarniskaansa liikkumaan. Oli kuin koko hänen kudoksensa olisi muuttunut vedeksi. Minun hämmästyksekseni hänen paniikkinsa vähetessä huomasin minulle oli käyneen samoin.

Chirox irrotti hieman Kojolin haarniskaa vain nähdäkseen vihertävän mustaa sumua nousevan hänen kuorensa sisältä. Huolestuneena Chirox otti tutkimuskappaleen ja paikkasi sitten haarniskan karkeasti. Tarkkojen kokeiden jälkeen hän palasi kertoakseen meille kaikille tuloksistaan.

"Tämä", hän aloitti pidellen sumua sisältävää putkea, "on meidän kehojemme jäännös. Olemme kehittyneet lihaksesta ja kudoksesta puhtaaksi energiaksi. Enää meidän ei tarvitse syödä, tai hengittää, tai pelätä mitään korkealla iällä tulevia kipuja."

"Mutta on muutakin", hän jatkoi. "Jos Makutan energiat hajaantuvat, hänen tajuntansa katoaa ja hän kuolee. Joten on tärkeää varoa vahingoittamasta haarniskaa, joka estää energioitamme leviämästä."

Mitä minä tunsin tästä, mahdat ihmetellä. Kiehtoutunut... katkera siitä että Chirox oli saanut selville mitä tapahtui ennen minua... ja epävarma siitä mitä tämä tarkoitti meidän Makutojen tulevaisuudelle. Olisimmeko nyt voimakkaampia, kun meidän ei tarvitsi huolehtia orgaanien ja lihasten vahingoittumisista? Tekisikö pelko haarniskamme vahingoittumisesta ja energioidemme hajaantumisesta meistä liian varovaisia?

Teridax ei tuhlannut aikaa huolehtimiseen. Hän määräsi "Nynrah-haamut" tuotavaksi Destralille, jotta he voisivat muokata haarniskamme sopimaan paremmin uusin "kehoihimme". He lisäsivät ylimääräisiä kerroksia prototerästä, mikä oli mahdollista, kun meillä ei ollut enää tilaa vieviä fyysisiä muotoja.

Odottamaton etu uudesta olomuodostamme huomattiin tuskallisella tavalla (ainakin minulle). Kuljeskellessani linnoituksessa kohtasin yksinäisen Exo-Toan. Kun yritin ohittaa sen, robotti poimi minut ja heitti minut salin päähän saakka, tutuimman naurun raikuessa koko ajan.

"Chirox?" minä kysyin päästessäni jaloilleni – sillä se oli kenen naurun kuulin.

"Uudet muotomme", tuli vastauksena. "Niillä voimme ottaa haltuumme robotti kehoja – ehkäpä myös eläviä, en tiedä. Ajattele sitä – täydellinen valepuku!"

"Voi kyllä", minä vastasin. "Jälleen kerran löysit paremman tavan piiloutua."

Hän ampui haarniskasta ohjuksen vastaukseksi, muttei kyllin nopeasti. Minä väijyin yli ja irrotin robotista käden, sitten hymyilin nähdessäni hänen energioidensa alkavan vuotaa raosta. Hymyni kasvoi leveämmäksi kuullessani hänen kiroavan mielessäni hänen ohjatessaan energiansa takaisin toisessa huoneessa olevaan tyhjään Makuta-haarniskaan.

Ajatus hänen haarniskansa tuhoamisesta ennen kuin hän saavuttaisi sen kävi, myönnän, kyllä mielessäni. Pidätyinkö armosta, vai kiltteydestä, vaiko jonkinlaisesta kumppanuuden tunteesta Makuta-toveriani kohtaan?

Ei, ei, aivan päinvastoin. Tiesin vain, kuinka kauan Chirox oli tuskaillut kehittääkseen lentävän käärmeen, jolla oli juuri oikea limaneritysmäärä, että se pystyisi ryömimään pienistä raoista, mutta ilman että se jätti minkäänlaista jälkeä minne se sitten menikään. Heti kunhan hän olisi takaisin kehossaan, iloitsisin suuresti esitellessäni hänelle oman Lohrakini, siivet, lima ja kaikki...

Luku 8 Muokkaa

Voi kyllä minä muistan, kun ensimmäisen kerran näin Kanohi Avohkiin, tai Valon naamion. Todella mitään yhtä inhottavaa tai vastenmielistä ei ole koskaan luotu tässä universumissa. Siinä se oli Teridaxin käsissä, ilman että olisi edes kohteliaisuudesta ollut savimöykyn värinen käyttämättömänä – voi ei, Avohkii hohti kultaisena. Sen sisällä oli se yksi meidän Makutojen kammoaman voima, ja puhumaton varoitus jostakin pahemmasta – jonain päivänä oikean Valon Toan olemassaolosta.

Kuiskatut huhut jonkin sellaisen tulosta olemaan Artakhalla olivat saavuttaneet Destralin. Luonnollisesti Makuta Kojol, ollen sellainen idiootti kuin oli, ei ollut saanut tietää sitä suoraan. Mutta hän oli enemmän kuin valmis johtamaan armeijan saarta vastaan ja ottamaan sen haltuunsa.

Teridax halusi hienovaraista toimintaa, muutaman Rahkshin, siinä kaikki. Kojol päätti kuitenkin vaarantaen jättää tämän huomiotta. Hän muodosti Visorakien, Rahkshien ja jopa muutaman Exo-Toan iskuryhmän, suunnitellen tuhoavansa kaiken puolustuksen saarella yhdellä murskaavalla iskulla.

Se ei kuitenkaan onnistunut ihan niin. Ensimmäinen asia johon Visorakit saarella törmäsivät olivat kaksi valtaisaa käärmettä, jotka näyttivät muodostuneen kristallista. Visorakit, erittäin itsevarmoina kuten yleensäkin, ajattelivat hoitelevansa helposti niin suuret Rahit. Kuitenkin käärmeiden kehojen kautta keskittyneet auringonsäteet polttivat Kojolin koko ensimmäisen aallon.

Kojol veti aluksensa takaisin ja kokeili toista lähestymistapaa. Onneksi Rahkshit ovat hyviä kiipeäjiä ja onnistuivat saaman haltuunsa hieman vaarallisempaa aluetta. Saaren Matoranien ollessa pieni uhka, saaren hallitsijan laitteet – joka myös oli nimeltään Artakha – hakkasivat Rahksheja. Ne ostivat kuitenkin kylliksi aikaa Exo-Toille levittäytyä, ja niiden voima lisättynä taisteluun, saari kaatui.

Kojol olisi voinut – olisi pitänyt – ottaa linnoituksesta kaikki esillä oleva. Mutta hänellä kesti niin kauan rantautua, ja niin kauan löytää Avohkii (sillä linnoituksen sisäpuoli oli ansoitettu) ja sitten hän väittää, että siellä oli suuri lumimyrsky hänen yrittäessään lähteä. Pahempaa, hänen ei ollut koskaan tarkoitus tulla saarelle ollenkaan – sen oli tarkoitus olla salainen ratsia, ei sellainen, joka voitaisiin liittää veljeskuntaan. (Totta, Visorakit ja Rahkshit työskentelevät meille, mutta ilman todellisen Makutan läsnäoloa voisimme silti kiistää tiedon tapahtuneesta.)

Kojol palasi Desralille "juhlien" huolimatta käskyjen rikkomisesta. Teridax ylisti häntä naamion hankkimisesta. Meitä palvelevat Toa Hagahit eivät näyttäneet merkkiäkään siitä, että olisivat tienneet ratsiasta, joten se tarkoitti joidenkin suunnitelmiemme olevan yhä piilossa tarkkailijoilta. Tarina näytti olevan ohi.

Sitten jotakin outoa alkoi tapahtua. Kahta eteläisen mantereen syrjäiseen osaan lähetettyä Rahkshi-parvea ei enää koskaan nähty elossa. Löytäessäni ne, niiden haarniskat oli revitty kappaleiksi ja niiden kraatat tummiksi täpliksi maahan. Näytti oudolta sattumalta, että ne olivat samat Rahkshit, jotka olivat olleet mukana Artakhan ratsiassa.

Exo-Toat olivat seuraavina. Keskellä yötä ne katosivat vartiopaikoiltaan. Tähän päivään mennessä meillä ei ole aavistustakaan, mitä niille tapahtui. Tuolloin aloin epäillä Artakhan, tai jonkun hänen lähellään olevan kostavan ratsiaamme. Se tarkoittaisi Kojolin olevan seuraava. Teridaxille olisi kerrottava välittömästi...

Joten luonnollisesti en tehnyt mitään.

Miksi? Koska Kojol oli teeskentelevä, röyhkeä, ärsyttävä ilveilijä. Jos joku muu halusi säästää minulta vaivan tappaa hänet jonain päivänä, niin olkoon.

Oi, se näytti onnettomuudelta, tietysti. Hän vieraili Xialla esittelemässä uutta haarniskansyövää virusta, jonka hän halusi heidän muuttavan aseeksi. Joko hän teki viruksesta paremman kuin luulikaan tai joku muu vaihtoi tilalle toisen – sillä sen paetessa, se ilmeisestikin piti prototeräksen mausta. Hänen haarniskansa oli syöty sekunneissa. No, onnettomuuksia sattuu. Se ei tietenkään selittänyt, kuinka hänen energiamuotonsa päätyi korkealämpöiseen Vortixxien sulatusuuniin, missä se tuhoutui täysin.

Virus oli kuollut lähes välittömästi lopetettuaan työnsä, emmekä ole sen jälkeen nähneet mitään sen kaltaista. Vortixxit väittivät olevansa syyttömiä, mutta Teridax määräsi osan saaresta kuitenkin hävitettäväksi, muistutukseksi heille olla varovaisempia tulevaisuudessa.

Vasta myöhemmin tajusin millainen typerys olinkaan ollut. Kojol oli ollut ainoa, joka tiesi Artakhan saaren sijainnin, ja minun olisi pitänyt pakottaa tieto ulos hänestä ennen hänen kuolemaansa. Kun veljeskunta yritti etsiä muita saaren sijainnin todennäköisesti tietäviä, huomasimme kaikkien mystisesti kuolleen. Artakha – jos se oli ollut hän – oli ollut hyvin tarkka.

Lopulta emme pitäneet valon naamiota hallussamme kauaa. Teridaxin Toa Hagah –ryhmä kehtasi todellakin vallata Destralin linnoituksen ja varastaa naamion! He maksoivat siitä lopulta – muistuta, että kirjoitan joskus Roodakan ilkeästä huumorintajusta – mutta he pakenivat naamio mukanaan.

Sen tapahduttua – tiedettyämme, että oli Toia, jotka pitivät uudesta elämäntarkoituksestamme – suunnitelman oli jatkuttava normaalisti. Oli tullut aika tuoda Suuri Henki alas ja aloittaa meidän voimamme aika.

Luku 9 Muokkaa

Ehkäpä tämän kirjauksen lukijat kuulevat vanhan sanonnan, "Kun Teridax on poissa, Rahit leikkivät." Johtajamme vietti suurimman osan ajastaan poissa Destralilta, erityisesti Toa Hagahien petturuuden jälkeen. Tämä jätti meidät muut omien puuhiemme pariin, erityisesti meidän vieraillessamme tuolla saarella.

Esimerkiksi, hieman sen jälkeen, kun Teridax lähti Metru Nuille aloittamaan suunnitelmansa seuraavan vaiheen, sain vierailukutsun Chiroxilta. Hän piteli kuollutta yksilöä uudesta Rahi-lajistani, Lohrakista. Hän ei näyttänyt ollenkaan iloiselta, mikä ei ollut uutta.

"Lohrak! Lohrak?” Chirox raivosi. "Minä loin Lohrakin, vuosituhansia sitten, eikä se ollut tämä... tämä... siivekäs protodermiksen tuhlaaja! Kuinka kehtaat käyttää samaa nimeä ja yrittää korvata luomukseni!"

"Luomuksesi on parhaimmillaan unohdettuna", minä vastasin. "Kuten yleensäkin, suunnittelet Rahin, jotka ovat enemmän nuijia kuin tikareita. Minä sen sijaan laitan työhöni hienovaraisuutta. Aivan kuin olisin kirjoittanut nimeni."

"Kirjoittanut nimesi?" Chirox kinasi. "Et osaa edes tavata nimeäsi!"

Olin murskaamassa hänet täydellisellä herjalla, kun maailma järisi. Menetimme kumpikin jalansijamme julman maanjäristyksen iskiessä Destraliin. Muuraus halkeili, katot romahtivat, ja kaikki mihin pystyin oli muodonmuuttaa kynsipari kaivautuakseni kivilattiaan ja pidelläkseni kiinni. Tärinä kesti ehkäpä muutaman sekunnin, tai ehkäpä ikuisesti, riippuen katsontakannastasi.

Kun se oli ohi, kamppailin jaloilleni. Destralin linnoitus oli raunioina. Jotkut vangeistamme olivat kuolleita, jotkut loukkaantuneita. Ainakin yksi Makuta-toverieni haarniskoista oli vahingoittunut siten, että hänen energiansa leijaili vapaasti ilmassa (onneksi onnistuimme saamaan hänet Exo-Toan kehoon hänen haarniskansa korjauksen ajaksi). Useimmat olennot olisivat reagoineet tähän tapahtumaan epätoivola, jopa paniikilla, enkä epäillyt hetkeäkään niiden maukuvien Matoranien ulkona suuremmassa universumissa tekevän juuri sitä.

Mutta emme Chirox ja minä, sillä me tiesimme mitä järistykset tarkoittivat. Ne olivat merkki Suunnitelman toimimisesta – Mata Nui oli kaatunut veljeskunnan hyökkäyksen edessä! Nyt, jos kaikki onnistuisi, Teridax saisi Metru Nuin kaupungin täysin hallintaansa ja olisimme lähempänä meidän kaikkien kaipaamaa voimaa.

Valitettavasti parhaat suunnitelmat koskien Makutoja ja Matoraneja... Suuren Hengen kaatumista seuranneet päivät osoittautuivat täydelliseksi fiaskoksi. Sillä:

• Hohdokas johtajamme hävisi taistelussa kuudelle nuorelle Toalle ja Turagalle.

• Metru Nuin Matoranit, joita niin himoitsimme, vietiin pois tästä universumista niiden samojen Toien toimesta, jättäen legendojen kaupungin hylätyksi

Sidorak tapettiin ja Visorak-legioonamme hajaantuivat tuuliin.

• Teridaxin rajut teot johtivat kahden Pimeyden Metsästäjän kuolemaan ja päätyivät räiskyvään sotaan sen organisaation kanssa ja jatkuu tähän päivään saakka.

Ajan naamio – aarre hintojen yläpuolella – päätyi erään Toan käsiin yhdessä Teridaxin antaman lupauksen mukana, jonka mukaan tämä ei uhkailisi Matoraneja kokonaiseen vuoteen!

Tuolloin Icarax alkoi kyseenalaistaa Teridaxin johtajuutta. Hän muodosti oman suunnitelmansa: ottaa Metru Nui hallintaansa, Matoranien kanssa tai ilman, ja laukaista sieltä käsin valloitusaalto, joka saisi Barrakit näyttämään kourallsielta ärtyisiä hiekkasammakkoja. Murskata kokonaisia mantereita joukkojemme alle, ryöstää Nynrahin ja Artakhan salit (jos koskaan voisimme löytää sitä saarta enää), ja tuhota Toat, jotka uskaltaisivat estää meitä saavuttamasta voimaa.

Icaraxilla todella oli hullua rohkeutta toteuttaa ideansa ilman muun veljeskunnan hyväksyntää. Hän jätti määrätyn sijaintinsa Karzahnin valtakunnan ja matkasi etelään pieni Manas-rapuarmeija mukanaan. Pieni määrä asuinpaikkoja Pohjoisella mantereella kaatui hänen edessään, ennen kuin Teridax kohtasi hänet.

Siitä seurannut taistelu oli eeppinen. Icarax oli parempi taistelija, mutta Teridax oli ovelampi. Hän antoi Icaraxin pommittaa häntä tuntien ajan, kunnes kapinoijan voimat olivat lähes lopussa. Sitten Teridax käytti pienintä osaa tahdostaan ja käänsi Manasit Icaraxia vastaan. Kun hänet oli piiritetty, Teridax käytti kaikkia hallitsemiaan voimiaan voittaakseen... ei, hävittääkseen... ei ehkäpä nöyryyttää olisi parempi sana… Icaraxia.

Yllättävästi kaiken tuon jälkeen Teridax jätti hänet eloon. "Taidoistasi on yhä hyötyä minulle, joten siksi en tapa sinua... tänään", veljeskunnan johtaja sanoi. "Mutta jonain päivänä – ehkäpä vuoden, tai 1000 vuoden, tai 100 000 vuoden kuluttua – saatan kyllästyä sinuun, Icarax. Saatat lakata olla olemasta ärsyttävä, yhdessä teeskentelysi ja elvistelysi ja taistelunhimosi kanssa. Ja tuona päivänä haarniskasi tulee olemaan metallia syövien haaskaeläinten ruokaa, ja olemuksesi tuulenhenkäys."

Vaikkakin Icarax valaisi sitä myöhemmin – Teridax oli ollut liian peloissaan yrittääkseen tappaa hänet – tiedän, ettei hän koskaan unohtanut sitä taistelua. Hän on yhä tähän päivään saakka vaara Suunnitelmalle ja uhka Teridaxille – odottamatta tämän olevan mitään muuta kuin että joku muu odottaisi Zivonin asettavan päänsä syliisi ja kehräävän.

Teridax ei jäänyt Destralille valvomaan linnoituksen korjauksia. Hän palasi onkaloonsa Mangaiassa, valmistellen itseään Toa matojen ennustettuun saapumiseen, kaikkien suunnitelmiemme, kaikkien toiveittemme, ja kaikkien valloitusunelmiemme avaimia.

Luku 10 Muokkaa

Kuinka nopeasti 1000 vuotta voikaan kulua, kun yrität päihittää Chiroxin Rahinluomisessa. Kun Teridax piti itsensä kiireisenä häiritsemällä Mata Nuin Matoraneja kuten Muaka kivirottaa, toin elämään suurenmoisia olentoja. Totta, jotkut niistä eivät eläneet kovin kauaa... ja kyllä, yksi kuoli hieman räjähtävän kuoleman... mutta minulla oli myös onnistumiseni. Varjolonen, esimerkiksi – mutatisoitunut kraata, joka kykenisi elämään valon mistä tahansa elävästä olennosta. Kuka ei rakastaisi sitä?

Luonnollisesti, tarvitsin sille koekaniinin. Matkasin kylään minun hallitsemallani alueella etsimään Matorania, joka olisi kyllin rohkea/epätoivoinen/ tyhmä ilmoittautuakseen vapaaehtoiseksi (olisin voinut viedä yhden väkisin, mutta 100 000 vuoden jälkeen kaikki se kirkuminen ja aneleminen alkaa kyllästyttää). Olin kyllin onnekas törmäämään Vican-nimiseen kyläläiseen, joka paloi halusta saada itselleen seikkailullisemman elämän. Mitä hän sai vastineeksi valonsa menettämisestä oli varjon elämä ja kunnia olla apulaiseni... enemmän kuin reilu vaihto minun mielestäni.

Vain hieman sen jälkeen, kun olin esitellyt hänet Destralin kiehtovin tapahtuma tapahtui: eräs Matoran lensi laboratorioni läpi syöksyäkseen päin kaukaisinta seinää. Hänen haarniskansa oli karmiininpunainen, mutta hän oli selvästi yksi omistani: tarkoittaen toista varjoloisen antaman lahjan hyödynsaajaa. Häntä seurasi Gorast tavallisessa raivon/psykoosin tilassaan.

Vääntynyt kasa lattialla osoittautui Vultraziksi, Matoraniksi, joka oli ollut Gorastin palveluksessa jonkin aikaa ennen tulemistaan yhdeksi varjon omista. Pitkällä tiedustelutehtävällä hän oli löytänyt tien legendaariseen Karda Nuihin, universumin sydämeen. Se oli hyvä uutinen. Huono uutinen oli, että hän olli päättänyt pitää tiedon itsellään, ilmeisesti luullen voivansa hyötyä siitä jotenkin. Sen hän tekikin, jos pidät Gorastille häviämistä "hyötynä".

Saatuaan tiedon itselleen Gorast kertoi Teridaxille (joka oli kiireinen ottaessaan ylikestoista kylpyä Voya Nuin alla tuolloin). Hänen reaktionsa oli ennustettavissa: menisimme Karda Nuille välittömästi, valtaisimme sen, ja näyttäisimme jokaiselle Av-Matoranille, jotka eivät olisi uhka. Lopulta hänellä ei ollut epäilystäkään, etteivätkö Toa Nuvat ilmestyisi myös sinne... jos he tekisivät niin, hänen käskynsä olivat selvät. Icarax tietysti ajatteli hänen käskyjensä olevan hulluutta, ellei jopa petturuutta veljeskunnalla, ja hän kieltäytyi lähtemästä. Lopulta Antroz lopetti hänet suostuttelemisensa.

"Kutsumme hänet, kun meillä on hänelle joku murskattavaksi", tiimimme johtaja sanoi. "Muutoin pärjään ilman hänen seuraansa."

Karda Nui – kuinka kuvata sen loistoa, sen ihmettä, sen puhdasta kauneutta? Kuinka kuvata tunne sen ensi näkemästä? Se ei ole helppoa, mutta anna minun yrittää.

Se on iso luola. Jossa on suo.

Ainakin on ollut urheilua Matoranien metsästämisessä, mikä on pitänyt Vamprahin iloisena. Gorast, Bitil ja krika menivät alas valmistamaan itsensä siihen, että Toat ilmestyisivät ensin suolle, enkä ole sittemmin nähnyt heitä. Olen varma, että he voivat hyvin – varmastikaan he eivät ole kyllin tyhmiä menemään veteen, joka on selvästi saastunutta.

Minä puolestani olen palannut luomaan varjoloisia uudessa pesässäni. Epäilen Toa Nuvien koskaan saapuvan – mikä älyllinen olento haastaisi seitsemän Makutaa? Jos he tekevät niin, asioista tulee... mielenkiintoisia. Teridax käskee meidän näyttää itsehillintää – pyytää Makutaa näyttämään itsehillintää Toan läsnäollessa on sama kuin pyytäisi Rahkshia näyttämään pöytätapoja.

Hmmmm... mikä tuo on? Voisin vaikka vannoa, että ulkona oli valonvälähdys. Sen on täytynyt olla melko voimakas, koska minä näin sen koko matkan tänne saakka. No, se ei varmaankaan ollut mitään tärkeää, saan tietää siitä ajan kuluessa...

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki