FANDOM


BIONICLE-universumiin perustuvaa musiikkiakin on tehty sekä mainontaa varten on käytetty joitakin jo aiemmin olleita kappaleita.

AlbumitMuokkaa

Power PackMuokkaa

Power Pack oli vuonna 2001 julkaistu erityinen BIONICLE-setti. Se sisälsi Hafu-hahmon, hopeisen Kanohi Haun sekä musiikki-CD:n. CD sisälsi kolme kappaletta:

  • The BIONICLE Music
  • Hura-Mafa Flow
  • Kumo Rocks

Kappaleiden tekijöistä ei tiedetä mitään, mutta ne tuotti Universal Music.

BIONICLE: The AlbumMuokkaa

BIONICLE: The Album oli BIONICLE-albumi, joka peruutettiin. Se oli alun perin tarkoitus julkaista vuonna 2002.

BIONICLE-sivustoa varten tehdyt kappaleetMuokkaa

HeroMuokkaa

Hero on All Insane Kids (AIK) -yhtyeen tekemä kappale, jota käytettiin Toa Hordikoiden mainonnassa. Sen melodiaa kuultiinkin ensi kertaa Toa Hordika -mainoksessa. Myöhemmin kappale kokonaisuudessaan sekä siitä tehty musiikkivideo julkaistiin BIONICLE.comissa vuonna 2005.

Caught in a DreamMuokkaa

Caught in a Dream on myös All Insane Kidsin tekemä kappale. Sitä käytettiin Visorakien mainonnassa ja sen melodiaa kuultiin Visorak-mainoksessa. Myöhemmin sekin julkaistiin BIONICLE.comissa vuonna 2005. Kappaletta käytettiin myös BIONICLE 3: Varjojen Verkon lopputeksteissä.

Creeping in my SoulMuokkaa

Creeping in my Soul on Barraki: Creeps From the Deep -lyhytelokuvassa käytetty kappale. Sen esitti Christine Lorentzen. Kappale julkaistiin ladattavaksi vuoden 2007 alussa.

Kesällä 2007 löydetty Barraki Promo CD sisälsi Creeping in my Soul -kappaleesta erilaisen version. Tämän version on arveltu olevan alkuperäisversio.

Vuonna 2009 Cryoshell julkaisi kappaleesta uuden version, joka esiintyi heidän ensimmäisellä singlellään. Se esiintyi myös myöhemmin ilmestyneellä EP:llä.

Gravity HurtsMuokkaa

Gravity Hurts on Phantoka-settien mainonnassa käytetty kappale. Sen melodiaa kuultiin ensimmäisen kerran Phantoka-mainoksessa sekä BIONICLE.comin Retrospective-videossa. Myöhemmin vuonna 2008 kappale julkaistiin ladattavaksi.

Closer To The TruthMuokkaa

Closer To The Truth on Mistika-settien mainonnassa käytetty kappale. Sen melodia esiintyi ensimmäiseksi Mistikoita mainostavassa videossa BIONICLE.comissa. Myöhemmin sekin julkaistiin ladattavaksi sivustolla.

Cryoshell julkaisi myös tästä kappaleesta uuden version, joka esiintyi heidän EP:llään.

Elokuvien musiikkiMuokkaa

Bye Bye BabylonMuokkaa

Bye Bye Babylon on Cryoshellin kappale, joka tehtiin Legendan paluun tunnusmusiikiksi. Se esiintyi lopputekstien aikana ja DVD:n lisämateriaalissa oli musiikkivideo kappaleesta. Video sisältää pätkiä elokuvasta sekä yhtyeestä soittamassa. Video on katsottavissa myös BIONICLE.comissa.

Vuonna 2009 Cryoshell julkaisi uuden version kappaleesta. Se esiintyi heidän EP:llään. Kaikki EP:n kappaleet julkaistaan Cryoshellin albumilla, jonka on tarkoitus ilmestyä vuonna 2010.

Muut kappaleetMuokkaa

  • The All-American Rejectsin (AAR) kappaletta Move Along käytettiin Toa Inikoiden mainoksessa.
  • Edsim & Malthan kappaletta Face Me käytettiin Toa Mahrien mainonnassa ja se kuultiin Toa Mahri -lyhytelokuvan USA:n ulkopuolisissa versioissa.
  • Toa Mahri -lyhytelokuvan USA:n versiossa käytettiin Daughtryn kappaletta Crashed.
  • Amazon-nettikaupan sivustolle vuotaneen, BIONICLE-saagan tulevaisuudesta kertovan videon lopussa kuultiin Europen kappale The Final Countdown.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki