Bioarkistot
Advertisement
Kukkulatmnog2

Reitti kukkuloille.

Kukkulat

Kukkulat.

Kukkulat sijaitsivat Ihu-vuorella Mata Nuin saarella. Ne olivat lumialueita, joihin oli helppo eksyä. Ko-Matoranit käyttivät punaisia Lippuja löytääkseen tiensä Kukkuloiden läpi. Kopaka kävi siellä usein meditoimassa. Kukkuloille pääsi Ko-Koron pyhätöstä alkavasta tunnelista.

Takua ja Hahli ovat eksyneet Kukkuloilla. Takua etsi silloin Matoroa ja pyörtyi, mutta Matoro löysi hänet ja vei turvaan. Hahli oli siellä hieman aikaa myöhemmin etsimässä Kantaita, joka voisi opettaa hänelle tahdonvoimaa. Hänen lisäksi Hahli löysi Tahdonvoiman taulun ja Rauhan Temppelin, joka Kukkuloilla myöskin sijaitsi.

Hahlimeneekukkuloille

Hahli menossa kukkuloille tunnelin kautta.

Kukkulat ovat nykyisin tuhoutuneet Bohrok-parvien ja Mata Nuin heräämisen takia.

Matoron Suoja[]

Matoronsuoja

Matoron Suoja.

Matorolla oli Kukkuloilla pieni iglumainen luola jään sisällä. Hän oli siellä lämmittelemässä Kukkuloitten hyiseltä kylmyydeltä. Hänelllä oli myös pieni ansalanka laitettuna ulkopuolelle joka värähteli aina jonkun ulkopuolisen osuessa siihen. Näin Matoro tiesi jos ulkona oli joku.

Tähän paikkaan hän toi Takuan kun tämä pyörtyi. Suoja on tuhoutunut kukkuloitten myötä.

Esiintymiset[]

Kirjat[]

Muut kanooniset[]


Advertisement