Bioarkistot
Advertisement
“Eliittisoturi ei koskaan luovuta asettaan.”
— Stronius, Empire of the Skrall
Stronius
CGI Stronius
Henkilö
Laji Skrall
Sukupuoli Mies
Elämäkerralliset tiedot
Syntynyt Useita vuosia eR
Tilanne Elossa
Ammatti Sotilaskomentaja (ennen),
Skrall-johtaja
Ryhmät Kiviheimo (ennen)
Kyvyt ja varusteet
Välineet Piikikäs nuija (ennen)
Thornax-laukaisin

Stronius on kokenut eliittiluokan Skrall ja johtaa yhtä Kiviheimon osaa.

Elämäkerta[]

Alun perin Stronius oli yksi nimettömistä eliittiluokan Skralleista. Hän taisteli Ytimen sodassa sähköistyneen Protodermiksen löytymisen jälkeen.

Kerran hän johti Skrall-partiota ja voitti taistelun paljon suurempaa joukkoa Viidakkoheimon sotureita vastaan. Siten hän ansaitsi itselleen nimen "Stronius". Myöhemmin hän komensi legioonaa ja johti Jääheimon sotureita pois Mustaharjavuorilta, vaikkakin näin antoi mahdollisuuden Tuliheimolle vallata Sähköistyneen Protodermiksen lähde ja siten aiheuttaa Rikkoutuminen, minkä seurauksena Stronius jäi monien muiden Skrallien tapaan eristyksiin kotimaastaan Bara Magnan planeetalle.

Stronius asettui muiden Bara Magnaan jääneiden Skrallien tapaan Mustaharjavuorten pohjoispuolelle. Stronius johti yrityksiä järjestää Skrallien imperiumi uudelleen, ajaen villieläimiä pois ja napaten muiden heimojen vaeltejlijoita työläisiksi. Tuolloin hän myös muodosti "Spikitin ruokkimisrangaistuksen" ja alkoi hoitaa kurinpitoa Skrallien joukossa.

Eräänä päivänä Stronius harjoitteli taistelemista ja kukisti erään soturiluokan Skrallin. Tuma tuli nuhtelemaan häntä soturien huonosta kohtelusta, mihin Stronius vastasi hänen ja soturien janoavan taistelua.

Samassa kaksi soturiluokan Skrallia tulivat heidän luokseen ja kertoivat partionsa kuolleen jonkin hyökänneen heidän partionsa kimppuun ja tappaneen muut. Tuma nimesi partion eloonjääneen johtajan Branariksi ja käski Stroniuksen koota legioonan.

Stronius rikkoo Baterran

Stronis tuhoaa Baterran

Legioona lähti etsimään hyökkääjiä, mutta päivien kuluessa monet Skrallit kuolivat. Stronius päätti turhautuneena järjestää väijytyksen. Olentojen hyökätessä Stronius osui yhteen niistä ja huomasi niiden olevan mekaanisia. Legioona lähti seuraamaan Baterroiksi kutsumiaan olentoja läheiseen metsään.

Baterroja ei aluksi näkynyt missään, mutta yhtäkkiä puut muuttuivatkin Baterroiksi ja Skrallit ymmärsivät Baterrojen kykenevän muuttamaan muotoaan. Skrallit taistelivat vastaan, mutta he joutuivat lopulta palaamaan lähes lyötyinä linnoitukseensa.

Varastojen vähetessä Stronius pyysi Tumalta lupaa hyökätä, mutta Tuma kieltäytyi, koska tiesi ettei heillä olisi mitään mihin hyökätä. Viimein Baterrat tunkeutuivat linnoitukseen puukuormaksi naamioituneina. Skrallit yrittivät puolustautua, mutta viimein Tuma määräsi polttamaan linnoituksen ja perääntymään. Stronius ja muut Skrallit muuttivat etelään, Roxtusin autiokaupunkiin.

Tuman liitettyä soturiluokkalaiset Glatorianeiksi Bara Magnan muiden heimojen yhteiskuntajärjestelmään Stroniuksen tehtäväksi määrättiin valvoa Skrall-sotureita areenaotteluissa nopean onnistumisen varmistamiseksi.

Tyytymättömänä Tuman suunnitelman hitaaseen etenemiseen Stronius johti Skrall-partiotaan varastamaan voimavarija ja sabotoimaan muita kyliä. Hän jätti muihin kyliin viittavia vihjeitä luodakseen epäluottamusta heimojen välille, mutta suunnitelma epäonnistui Agorien muistaessa Ytimen sodan kauhut, eivätkä nämä siksi ryhtyneet sotaan keskenään. Tuman saatua tietää asiasta hän rankaisi Stroniusta erittäni ikävällä ja kivuliaalla tavalla tämän vaarannettua hänen yllätyssuunnitelmansa.

Ratsastaessaan kerran monien muiden Skrallien kanssa aavikolla hän kohtasi Strakkin. Tämä kertoi olleensa suojelemassa Exsidian-kuljetusta sen pudotessa alas Synkistä putouksista, ja valehteli olevansa ainoa eloonjäänyt. Stronius kertoi lähettävänsä yhden miehistään noutamaan Roxtusista vankkureita, jotta Strakk voisi muka jatkaa matkaansa kuljetuksensa kanssa. Strakk suostui ja johdatti Skrallit Exsidianin uppoamispaikalle vankkurien tultua.

Tultuaan joelle Stronius käski kolmen Skrallin tutkia joenpohjan. Saatuaan tietää Exsidianin todella olevan siellä hän käski kaikkien mukanaan olevien Skrallien tuoda sen vankkureihin hänen vahtiessan Strakkia. Metallin ollessa vankkureissa Stronius valmistautui tappamaan Strakkin, mutta saikin itse osuman väijyksissä olleen Ackarin Thornaxista. Paikalla olleet Glatorianit ampuivat Thornaxeillaan Skrallien edessä olevaan hietikkoon, lennättäen hiekaa heidän pääleen ja sokaisten heidät hetkellisesti. Huomatesaan Glatorianien ja kahden Agorin pakenevan exisidianin kanssa Stronius määräsi Skrallit ajamaan heitä takaa.

Huomattuaan edessä olevat Voroxit Ackar huusi valheellisesti Voroxien tulleen auttamaan heitä, mistä Stronius suuttui ja käski Skrallit taistelemaan Voroxeja vastaan. Skrallit kärsivät tappioita ennen Voroxien perääntymistä, eivätkä kyenneet jahtaamaan niitä.

Jonkin ajan kuluttua Stronius meni Tuman mukana takaisin Mustaharjavuorten pohjoispuolelle tapaamaan Skrallien sisaria. Heidän johtajansa suostui tapaamaan heidät, mutta Stronius kieltäytyi laskemasta asettaan. Häneen iskettiin henkisellä energialla, joka pakotti hänet laskeutumaan polvilleen ja lopulta laskemaan nuijansa.

Tuman keskusteltua johtajan kanssa tämä määräsi kaksikon tapettavaksi. Stronius joutui illuusioon, jossa hänen haarniskansa hajosi ja paljasti sisältään Baterran. Tuma onnistui neuvottelemaan heidät vapaiksi ja Stronius vapautui illuusiostaan.

Lähdettyään Skrallien Sisarten luota ja lähdettyään takaisin kohti Roxtusia Tuma huomasi polulla kuusi puuta, jotka eivät olleet olleet siinä aiemmin, ja epäili niitä Baterroiksi. Stronius pilkkasi Tumaa kysymällä huutaisiko tämä Sisaria apuun, minkä jälkeen Tuma heitti hänet maahan ja laittoi miekkansa hänen kaulalleen. Stronius tunnusti Tuman johtajuuden, ja noustuaan ylös huomasi, että polulla olevat puut olivat maassa huolimattomasti. Äkkiä kaksi heidän takanaan ollutta kiveä muuttuivat Baterroiksi. Niiden iskettyä Tumaa Stronius syöksyi niiden kimppuun.

Stronius sarjakuva

Stronius sarjakuvassa

Baterrat löivät Stroniuksen tajuttomaksi, mutta hän pelastui Metuksen tullessa väliin. Metus onnistui neuvottelemaan itsensä Tuman seuraajaksi Skrallien johtajana jos tälle sattuisi jotakin. Kuitenkin kolmikon palatessa Roxtusiin Tuma määräsi Stroniuksen tappamaan Metuksen, jos hänelle kävisi jotakin.

Kerran Stronius tapasi Tuman ja kysyi tältä tämän suunnitelmista antaa Luunmetsästäjien hyökätä Vulcanukseen. Tuma vastasi hyötyvänsä joka tapauksessa ja poistui.

Myöhemmin Roxtusissa erään Voroxin päästessä irti Stronius tarttui sitä kurkusta ja esti pakenemasta. Tuman saapui paikalle ja käski Stroniusta laskemaan sen irti. Hän jätti Voroxin sotureiden hoideltavaksi, ja riideltyään hetken Tuman kanssa huomasi taivaalla lentävän esineen. Hän kuitenkin totesi sen olevan pelkkä putoava tähti.

Myöhemmin, kun Mata Nui oli voittanut Tuman kaksintaistelussa Stronius osallistui Roxtusin taisteluun. Hän taisteli Gelua vastaan ja onnistui haavoittamaan tätä, ja paetessaan vuorille sai tämän peräänsä.

Stronius alkoi koota Skralleja takaisin järjestäytyneeksi armeijaksi. Hän katseli robottitaistelua muutamien soturiensa kanssa kalliolta ja näki Glatorianien tukalan tilanteen Rahksheja ja Skakdeja vastaan käydyssä taistelussa. Kostaakseen Tuman voittaneelle Mata Nuille hän määräsi Skrallinsa hyökkäämään Glatorianien kimppuun, toivoen heidän tappavan Glatorianin. Kun taistelun voittikin Mata Nui, Stronius pakeni Skralleineen Glatorianeilta ja Toilta.

Luonne[]

Stroniuksen tiedetään sanovan ajattelematta mitä vain hänen mieleensä tulee, ja uskalsi jopa sanoa oman mielipitensä Tuman suunnitelmista. Hän on myös julma, agressiivinen ja peloton soturi.

Kyvyt[]

Erikoisluokan Skrallina Stronius on vahvempi ja ketterämpi kuin sotilasluokan Skrallit, ja on nopeampi ajattelija.

BIONICLE.comin tilastot[]

Voima: 12
 
Ketteryys: 8
 
Sitkeys: 13
 
Älykkyys: 9
 


Varusteet[]

Stroniuksen kantamia aseita ovat Piikikäs nuija ja Thornax-laukaisin.

Esiintymiset peleissä[]

Glatorian Arena -pelisarja[]

Glatorian Arena 2:ssa Stronius on yksi kuudesta pelattavasta hahmosta. Hänellä pystyy pelaamaan, kun voittaa jollakin muulla hahmolla Golden-liigan tai kirjoittaa valikossa hänen B.I.O. -koodinsa, joka löytyy hänen kanisterinsa takaa. Stronius tekee kevyen hyökkäyksen lyömällä nuijallaan nopeasti sivuttain. Raskaan hyökkäyksen hän tekee lyömällä nuijallaan pystysuunnassa.

Glatorian Arena 3:ssa Stronius on jälleen pelattavana hahmona, tällä kertaa yhtenä kahdestatoista. Hänellä voi pelata kaikissa pelitiloissa alusta alkaen. Stroniuksen hyökkäykset ovat samat kuin aiemmassakin pelissä, minkä lisäksi hän pystyy kahteen uuteen liikkeeseen: hyppypotkuun sekä kierähdykseen taaksepäin, minkä jälkeen hän laukaisee Thornaxinsa.

Stronius settinä

Stronius settinä.

Settitietoa[]

Stronius julkaistiin yhtenä kuudesta "Glatorian Legendoista", kanisterisettinä syksyllä vuonna 2009. Setti sisälsi 55 osaa, mukanaan Thornax-laukaisin, Thornax ja "elämälaskuri", jota voi käyttää BIONICLE Action Figure Gamessa.

Esiintymiset[]

Kanoniset

Epäkanoniset

Ei epäkanonisia esiintymisiä


Ulkoisia linkkejä[]


Advertisement