Bioarkistot
Advertisement
“Sinä olet varas ja murhaaja, Vultraz. Sinä tapoit kokonaisen kylällisen Matoraneja jotka eivät olleet tehneet sinulle mitään.”
Mazeka, Brothers In Arms
Vultraz
Näytä tiedot olomuodossa:

Vultraz on Varjo-Matoran ja aiempi Ta-Matoran Tren Kromin niemimaalta.

Elämäkerta[]

Asuessaan Tren Kromin niemimaalla Vultrazista tuli rikollinen. Hän tappoi Mazekan ohjaajan varastaakseen hänen tutkimuksensa, jotka sisälsivät teorioita siitä kuinka Mata Nui loi Makutat. Hän myös tappoi myöhemmin kokonaisen kylän kaikki asukkaat saadakseen harvinaisen jalokiven.

Nämä teot saivat Mazekan haluamaan, että hänet saadaan oikeuteen, ja kaksikko taisteli monta kertaa sen jälkeen. Eräässä taistelussa Mazeka onnistui potkaisemaan Vultrazin alas kalliolta, ja Mazeka uskoi hänen kuolleen.

Makutain veljeskunta[]

Hän selvisi putoamisesta, kiitos Rahien, jotka Makuta Gorast oli lähettänyt rotkon pohjalle. Vultraz ei kuitenkaan paennut ilman että olisi ollut uskomattoman vahingoittunut. Kun hän lopulta jälkeenpäin heräsi, hän löysi itsensä sidottuna kivilaattaan ja Rahien vahtimana. Sitten Gorast päätti paljastaa itsensä hänelle, ja osoitti myös muuttaneensa hänet tunnistamattomaksi, mikä sopi paremmin hänen tarkoituksiinsa. Sitten hän antoi hänelle tehtävän löytää De-Matoran Krakuan.

Vultraz onnistui löytää Krakuan kylä, jonne hyökätessään hän käytti ääntätuottavaa laitetta ja sai useat De-Matoranit tajuttomiksi. Sitten hän taisteli Mazekaa vastaan, mutta juuri kun hän oli tappamassa hänet, hän tunnisti Vultrazin taistelutyylistään. Vultraz jätti Mazekan eloon, ja sanoi veilä tämän elävän ainoastaa, koska hän salli sen.

Vultraz toimi myöhemmin Gorastin vakoojana, erikoistuen Matoraneihin, joilla oli mahdollisukksia kapinoida Makutan veljeskuntaa vastaan.

Vultraz oli toinen Matoran, joka kääntyi Varjo-Matoraniksi varjoloisen takia, ja hänet muutti Icarax. Pian muodonmuutoksen jälkeen Vultraz löysi sivusisäänkäynnin Karda Nuille sen läntiseltä sivulta, mutta ei kertonut veljeskunnalle löydöstään. Kun Gorast kuuli tästä, hän rankaisi häntä lähettämällä hänet lentämään Mutranin laboratorioon Destrallle.

Vultrazista tuli tämän jälkeen Icaraxin uskollinen palvelija tämän estettyä Gorastia tappamasta häntä. Icaraxin loukkaannuttua Karda Nuilla tämä lähetti heikkoja telepaattisia kutsuja tuoda varastamansa tutkimukset sinne. Helpottaakseen matkaansa hän rakensi Taivastaistelijan ja sai siihen varjoa ampuvan Midak-taivastykin aseeksi erotetulta Nynrah-haamulta. Hän kokeili kulkuneuvoa eräällä saarella Steltin lähistöllä ja tappoi samalla kaksi kaksi Matorania ja aiheutti kahdentoista loukkaantumisen

Sulatuksen vaihtoehtoismaailma[]

Vultraz kulkuväline

Vultraz lentää Taivastaistelijallaan.

Saapuessaan Karda Nuille Vultraz alkoi lennellä ympäriinsä Icaraxia etsien. Hän kuitenkin näki vihollisena Mazekan ja syöksyi tätä kohti päättäen hoitaa tämän lopullisesti. Vezon kuitenkin loi vahingossa heidän väliinsä portaalin ja kaksikko päätyi vaihtoehtoismaailmaan. Siellä Vultraz törmäsi taivastaistelijallaan orgaaniseen jättiläiseen, mutta onnistui pakenemaan ajoissa olennon tuhotessa hänen taivastaistelijansa. Paikalle saapui tuolloin Ga-Matoran ja Veden Toa. Toa Mackuksi esittäytynyt Ga-Matoranilta näyttävä kertoi heidän olevan Spherus Magnassa, ja johdatti heidät sitten Ga-Koroon. Matkalla kaksikko sai Mackun kertomaan tarinan Sulatuksesta, jotta he voisivat ymmärtää miksi olivat siellä. Macku ei osannut auttaa heitä pääsemään kotiinsa, ja kertoi sitten vain Suurten olentojen saattavan tietää jotain. Hänen lähdettyään hakemaan opasta Vultraaz kertoi Mazekalle jäävänsä mieluummin sinne ja valloittavansa Spherus Magnan.

Pian Macku palasi ja antoi heidän oppaakseen Makuta Teridaxin, joka kertoi Makutojen tarkoituksesta Spherus Magnassa. Sitten kolmikko matkasi Suurten olentojen linnoitukseen, jonka porttia olivat vartioimassa Icarax ja Gorast. Vultraz kommentoi Gorastin valkoista haarniskaa ja tämä nosti hänet vastaukseksi telekineettisesti ilmaan ja pudotti sitten maahan.

Lopulta he saapuivat kokouskammioon, ja lähestyivät Suuria olentoja. Jossakin vaiheessa Teridax oli telepaattisesti saanut tietää Vultrazin olevan täynnä varjoa ja kertoi siitä Suurille olennoille. Olennot kiinnostuivat tästä, ja halusivat tehdä hänelle kokeita. Maksuksi Mazekan palauttamisesta universumiinsa he pitivät Vultrazin tutkittavana. Chirox ja Vamprah nappasivat hänet ja menivät tutkimaan häntä.

Luonne[]

Vultraz on itsekäs eikä välitä toisista. Jos hän haluaa jotakin, hän tuhoaa sen omistajan koko kylän vain saadakseen sen. Hän ei myöskään välitä ollenkaan kuinka paljon kuolemaa aiheuttaa, ja nauttii vastustajiensa rankaisemisesta.

Voimat[]

Vultrazin voima, ketteryys, sitkeys ja älykkyys ovat keskimäärin hieman paremmat kuin muilla Matoraneilla. Ta-Matoranina, Vultrazilla oli Tulen elementaalivoima, jota ei voinut käyttää. Hänellä oli tosin hyvä vastustuskyky kuumalle. Varjo-Matoranina, Vultraz kykenee ampumaan Varjosalamoita.

Varusteet[]

Vultraz kantaa voimatonta Haaskan naamiota. Vultraz käytti kerran happoterää ja myöhemmin partaveitsenterävää miekkaa. Hän lensi Taivastaistelijalla, jonka hän itse suunnitteli. Vultraz varusti kulkuvälineen varastetulla Midak-taivastykillä, joka kykeni ampumaan Varjoaaltoja.

Esiintymiset peleissä[]

BIONICLE: Mistika[]

BIONICLE Mistika Vultraz

Vultraz BIONICLE: Mistikassa

BIONICLE: Mistikassa Vulraz oli yksi pelattavista hahmoista. Hänellä oli matala nopeus, korkea voima ja keskitason panssarit. Vultrazin ohjaama Taivastaistelija ampui varjopalloja. Toilla pelattaessa hän oli myös yksi vihollisista.

Lainauksia[]

“Kuinka monta kertaa meidän täytyy tehdä tämä? Milloin sinä tajuat että et ole Toa... vain joku hullu kyläläinen joka luulee että hänen täytyy riskeerata nahkansa taistellessaan pahoja tyyppejä vastaan? Mene kotiin, Mazeka. Palaa takaisin pieneen elämääsi, ennen kuin pakotat minua päättämään sen.”
— Vultraz, Brothers In Arms


“Jätin yksinkertaisen, vaarattoman Matoranin elämän taakseni kauan sitten. Hautasin sen samalla tavalla kuin hautaan sinut, Mazeka, jollet väisty tieltäni.”
— Vultraz, BIONICLE.com


“Ei, minun ei tarvitse tappaa sinua nyt. Olen voittanut sinut. Jokainen henkäyksesi tästä lähtien on vain sen ansiosta, että minä sallin sen. Ei väliä minne menet, ketä vastaan taistelet, kuinka monta taistelua voitat - tiedät, että kävelet, puhut, elät minun takiani.”
— Vultraz, Brothers In Arms


“En usko, että olemme enää Karda Nuilla. Ehkä jos isken punaiset jalkani kolmesti yhteen ja toivon oikein kovasti...”
— Vultraz, Brothers In Arms


“Olen nähnyt turmeluksen hänen hengessään. Ja paljon muuta... asioita, jotka hävettävät minua. Olen kurkistanut vääristyneeseen peiliin, peiliin, jonka toivoisin voivani rikkoa palasiksi. Hän ei saa enempää tai vähempää kuin ansaitsee.”
— Vaihtoehtoinen Teridax, Brothers In Arms

Settitietoa[]

Vultraz setti

Vultraz settimuodossa

Vultraz julkaistaan syksyllä 2008. Setti sisältää Vultrazin ja hänen Taivastaistelijansa. Kuten kaikki Varjo-Matoran-setit, Vultraz käyttää kaksiväristä naamiota, jossa hänellä on punaisen ja mustan sekoitus. Setti sisältää 133 osaa, joista 12 käytetään Vultrazin rakentamiseen.

Esiintymiset[]

Kanoniset


Novellit ja jatkotarinat
Epäkanoniset

Ulkoisia linkkejä[]


Advertisement