FANDOM


“Olin kyllin onnekas törmäämään Vican-nimiseen kyläläiseen, joka paloi halusta saada itselleen seikkailullisemman elämän.”
Makuta Mutran, The Mutran Chronicles
Vican
Näytä tiedot olomuodossa:

Vican on Le-Matoran Eteläiseltä mantereelta, joka tuli Varjo-Matoraniksi ja Makuta Mutranin palvelijaksi.

Elämäkerta Muokkaa

Vican asui alunperin Eteläisen mantereen keskuksessa.

Vicanista tuli vapaaehtoisesti ensimmäinen Varjo-Matoran, koska hän unelmoi saavuttavansa enemmän elämänsä aikana, eikä välittänyt siitä, kuinka se tapahtuisi. Hän toimii Mutranin laboratorioapulaisena, joka mutatisoi hänet myöhemmin nykyiseen muotoonsa. Vican pysyy uskollisena Mutranille toivoen, että tämä palauttaa hänet aiempaan muotoonsa palkkiona hyvästä palveluksesta. Hän auttoi Mutrania vartioimaan Luolaa, jossa Varjoloisia pidettiin aiemmin.

Vican oli potkaisemassa epäonnistunutta Rahi-koetta ulos ikkunasta, kun Vamprah saapui luolaan sen jälkeen, kun Makutat olivat ensimmäisen kerran hävinneet Phantoka Toa Nuville. Neljän Makutan, Antrozin, Chiroxin, Vamprahin ja Mutranin välisen neuvottelun jälkeen Vican valittiin lentämään Destralille ja kutsumaan Makuta Icarax.

Vican ratsasti myöhemmin puoleksi Matoran ja puoleksi Rahi-olennolla ja lensi Destralille, missä hän kohtasi Rahksheja ja Visorakeja. Näytettyään olennoille Läpikulun taulun, Vican toivotettiin tervetulleeksi linnoitukseen, missä hän sai tietää Icaraxin ottaneen Teridaxin valtaistuimen haltuunsa. Kun Makuta oli kuulustellut häntä hetken, Vican esitti Antrozin kutsun. Sitten hän palasi Karda Nuille.

Myöhemmin taistelussa Phantoka Toa Nuvien ja Makutojen välillä Vican pelasti Mutranin putoamasta sen jälkeen, kun Makuta oli vapauttanut voimakkaan varjoaallon nappaamalla hänet lentäessään mutatisoituneella lentävällä Rahilla. Sitten hän noudatti Mutranin käskyä perääntyä Salaisuuksien Suolle.

Lopulta Vican kohtasi Klakkin jonka Mutran oli luonut Karda Nuilla, ja Rahin äänikirkaisu rikkoi henkisen suojan joka esti hänen valoaan palautumasta. Le-Matoranina jälleen Vican kohtasi Takanuvan ja yritti suostutella tämän uskomaan hänen löytäneen parannuskeinon Varjo-Matoraneille.

Myöhemmin Vican pakeni Karda Nuilta yhdessä Av-Matoranien kanssa Metru Nuille. Siellä he piiloutuivat Arkistoihin Rahksheilta, kun Teridax oli vallannut universumin.

Luonne Muokkaa

Huolimatta siitä, että oli sokean uskollinen mestarilleen, Vican oli myös melko varuillaan Mutranin hulluudesta, tietäen, että hän voisi heittää Vicanin mutatisoivaan ameeseen vitsinä. Vican on myös pettynyt ulkonäköönsä ja toivoi Mutranin parantavan hänet jonain päivänä.

Kyvyt Muokkaa

  • Taidot: Vican on suurempi kuin normaalit Matoranit ja omaa kyvyn lentää Mutranin mutaatioiden ansiosta. Hän on myös ketterä Ilman elementaalivoimansa ansiosta.
  • Kyvyt: Varjo-Matoranina, Vican pystyi ampumaan varjoenergia-aaltoja, mutta hän menetti tämän kyvyn muuttuessaan takaisin Le-Matoraniksi. Nykyisin hänellä on taas Ilman elementaalivoimansa, jota hän ei kutienkaan voi käyttää.
  • Naamio: Vican kantaa voimatonta Jaloa Shelekiä.
  • Välineet: Vican kantaa kahta kynttä.

Settitietoa Muokkaa

Mutran yhdistyminen.png

Mutran yhdistyy Vicanin kanssa

Vican julkaistiin huhtikuussa 2008 yhdessä Mutranin kanssa. Hänet voi kiinnittää Mutranin selkään. Setti sisältää 90 osaa, joista 21 käytetään Vicanin rakentamiseen. Vicanin naamio sisältää mustan ja limen kaksivärisen sekoituksen, ylläpitäen suuntausta, että kaikki Varjo-Matoranit käyttävät kaksivärisiä naamioita.

Esiintymiset Muokkaa

Kirjat Muokkaa

Novellit ja jatkotarinat Muokkaa

Sarjakuvat Muokkaa

Ulkoisia linkkejä Muokkaa


Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki